Yhteiskunnallinen liike
Yhteiskunnallinen liike
Yhteiskunnallisen liikkeen käsitteellä viitataan mitä erilaisimpiin ilmiöihin ja mitä erilaisimmat ryhmittymät saattavat julistaa olevansa liike. Sosiologiset liikemääritelmät lähtevät yleensä siitä, että yhteiskunnallinen liike on kollektiivinen toimija, joka tavoittelee yhteiskunnallista muutosta. Liike esittää julkisia haasteita vallitsevalle asiaintilalle ja avaa konflikteja, joilla se horjuttaa vastustajiensa asemia. Kollektiivisena toimijana liike on organisoitunut kokonaisuus, jolla on yhteiskunnallista kestoa. Se muodostaa oman toimintajärjestelmänsä ja sen jäsenillä on suhteellisen yhtenäinen käsitys sekä toiminnan päämääristä että muutoksen edellyttämistä keinoista. Liikkeet ilmentävät siis jonkin alisteisen ryhmän tyytymättömyyttä vallitseviin asiantiloihin sekä niitä ylläpitäviin hierarkioihin ja hierarkioita puolustaviin eliitteihin.
Voimme puhua liikkeestä kun jotkut mieltävät itsensä liikkeen kannattajiksi sekä rakentavat suunnitelmallisesti julkisuushakuista ja konfliktoivaa toimintaa. Tällaiseen toimintaan liittyy väistämättä riskejä juridisista sanktioista henkilökohtaisen maineen menetykseen. Toiminnan riskialttiutta kompensoi liikeaktivistien keskinäiset solidaarisuuden tuntemukset, joiden puitteissa riskejä minimoidaan ja kannetaan yhteisesti. Liikeaktivisteja luonnehtii kokemus heitä yhdistävästä yhteiskunnallisesta ”kohtalosta” tai muutoshalusta. Mitä tahansa tempausta tai protestia ei siis kannata nimittää liikkeeksi, vaikkei rajanveto voikaan olla täysin yksiselitteistä.
Liikkeiden puitteissa syntyy monesti liikeorganisaatioita tai yhdistyksiä, joskus jopa puolueita. Monesti jotkut jo olemassa olevat muodolliset organisoitumat mobilisoituvat liikkeen tilaan yleisemmän liikehdinnän vaikutuksesta. Ei kuitenkaan pidä samastaa esimerkiksi liikkeitä ja järjestöjä. Organisoituneisuudella tarkoitetaan liikemääritelmässä suhteellista pysyvyyttä osoittavaa vuorovaikutusverkostoa tai toimintajärjestelmää, jonka puitteissa liikkeen jäsenet tunnistavat toisensa, kehittävät liikkeen toimintaa yhteisenä asianaan sekä jakavat töitä ja riskejä. Liikkeet koostuvat verkostoista ja yhdistyksistä, joiden toimijat ovat sekä tietoisia osallistumisestaan että motivoituneita edistämään liikkeen päämääriä.
Tässä sosiologinen liikemääritelmä tulee kuitenkin rajoilleen. Tulema antaa tärkeän vastapainon vanhoille ”lebonilaisille” mielikuville liikkeistä joukkosuggestion tilana, mutta johtaa ajattelemaan, että organisoituminen on vain välineellistä suhteessa kollektiivisesti neuvoteltuihin ja eksplisiittisesti asetettuihin tavoitteisiin. Liike uhkaa näyttäytyä vain rationalisoituna keinona. Alberto Melucci onkin korostanut, että liikkeen organisoitumista on tarkasteltava kompleksisena vuorovaikutusjärjestelmänä. Siinä kollektiivisesti artikuloiduilla käsityksillä on sittenkin vain rajallinen rooli. Liikkeen mobilisoitumista ei voida selittää ilman viittausta toimijoiden itseymmärrykseen, mutta on otettava huomioon myös käytännölliset toimintamallit, teknologiat ja muut resurssit, joita aktivisteilla on käytössään toimintansa organisoimiseksi. On niin ikään tarkasteltava liikkeeseen kohdistuvia emotionaalisia latauksia sekä liikettä motivoivia yhteiskunnallisia kokemuksia, jotka eivät välttämättä ilmene käsitteellisellä tasolla.
Liikkeet problematisaation tiloina
Melucci on korostanut, että liikkeet tulee erottaa sellaisista konfliktuaalisen toiminnan muodoista, joissa ei synny kollektiivista solidaarisuutta ja jotka eivät koettele perustavalla tavalla yhteiskunnallisten järjestelmän rajoja. Liikkeiksi ei pidä laskea esimerkiksi häiriökäyttäytymistä, yksilöllistä vastarintaa tai järjestelmän sisäistä kilpailua. Kyse ei ole myöskään sellaisista organisoitumista, jotka ilmentävät vain reaktiota johonkin kriisiin. Liike avaa organisoituessaan konflikteja, jotka haastavat järjestelmän rajat ja joihin liittyviä riskejä aktivistit jakavat solidaarisuuden tuntojensa pohjalta. Mutta mistä syntyy liikkeen kyky haastaa järjestelmän rajat?
Alain Touraine antaa erään lähtökohdan. Hänen mukaansa liikkeet kamppailevat yhteiskunnan historisiteetin kontrollista. Historisiteetilla Touraine tarkoittaa yhteiskunnan yleistä kulttuurista orientaatiota tai mallia, jonka puitteissa yhteiskunnan normatiivinen ja institutionaalinen järjestys rakentuu. Voimme esimerkiksi ajatella, että modernin yhteiskunnan historisiteetti kuvasi kehityksen kansallisessa tilassa tapahtuvaksi teollistumiseksi, valtiollistumiseksi, talouskasvuksi ja sitä kautta myös väestön elintason ja hyvinvoinnin lisääntymiseksi. Suhde historisiteettiin jakaa ihmisryhmät yhtäältä niihin, jotka samastuvat historisiteetin sisältämään malliin ja pitävät sitä yllä uusintaakseen omaa hallitsevaa asemaansa, ja toisaalta niihin, jotka kokevat historisiteetin alistetusta asemasta käsin ja jotka pyrkivät haastamaan sen kamppailemalla historisiteetin mukaista yhteiskunnallista järjestystä ja valtaryhmiä vastaan. Historisiteetin kontrollista kampailevat toimijat ovat näin ollen yhtä aikaa sekä kulttuurisia että sosiaalisia toimijoita. Liikkeen kamppailu historisiteetin kontrollista käydään sekä siihen hallitsevan asemansa nojaavaa luokkatoimijaa että sen sisältämää kulttuurista mallia vastaan.
Jos seuraamme Tourainea kirjaimellisesti, on ajateltava, että liikkeiksi voidaan kutsua vain yhteiskunnan kokonaiskehitystä ohjaavaa ”suurta kertomusta” vastaan nousevia mobilisaatioita. Ajatusta soveltaen voimme kuitenkin ajatella, että liikkeitä kehkeytyy myös erilaisten ”pienten kertomusten” ja paikallisempien hierarkioiden puitteissa. Joka tapauksessa Touraine siirtää huomiomme kulttuurisiin malleihin. Liikkeiden esittämien haasteiden ”perustavuus” selittyy nyt pyrkimyksenä saavuttaa kontrollia suhteessa siihen ”kertomukseen”, jonka puitteissa sosiaalista järjestystä, pienempää tai suurempaa, rakennetaan.
Tourainen käsityksen ongelmaksi jää kuitenkin se, etteivät Tourainen liikkeet varsinaisesti luo uutta kulttuuria tai yhteiskuntaa. Alistetut ryhmät voivat tiedostaa historisiteetin, pyrkiä kontrolloimaan mitä sen puitteissa tapahtuu ja korkeintaan ajamaan sen kriisiin. Olemme siis vaarassa nähdä liikkeiden vastarinnan tapahtuvan vain vallitsevan kulttuurisen mallin ehdoilla.
Maurizio Lazzaraton mukaan liikkeet on nähtävä prosesseiksi, joissa yhteiskunnalliset asiaintilat kyseenalaistetaan ja asetetaan yhteisiksi ongelmiksi. Ongelmallistaminen ei ole vain reaktiivista tai annetulle tilanteelle ehdollistettua vastarintaa, vaan luova, jopa yllätyksellinen prosessi. Se, miten ongelmanasettelu suoritetaan, avaa uusia sosiaalisia voimia ja ongelmanasettelua vastaavaa toimintaa. Liikkeet ovat Lazzaratoa seuraten antiutopistisia olematta reaalipoliittisia. Ne ovat luovan ongelmanasettelun tiloja, jotka ylittävät annetun antamatta kuitenkaan valmiita poliittisia ohjelmia.
Lazzaraton mukaan liikkeet avaavat rinnakkaistodellisuuksia, joissa kokeillaan ja kehitetään uusien yhteiskunnallisten järjestysten mahdollisuuksia. Liikkeet ovat tästä näkökulmasta itsessään uudenlaisen yhteiskunnallisen organisoitumisen tiloja, uuden yhteiskunnan mikrokosmoksia, joissa tuotetaan uusia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Kyse ei ole pelkästä annetun historisiteetin kontrollista. Liikkeen olemassaolo kertoo, että jotain pakenee olemassa olevan yhteiskunnan puitteista, jotain vuotaa, on tapahtunut subjektiviteetin muodonmuutos, joka ilmenee uusina sosiaalisina voimina. Liike ilmaisee olemassaolonsa muodossa uusia elämänmahdollisuuksia.
Joukkoliikkeet joukkoälyn muotoina
Liiketutkimuksessa on huomioitu, että liikkeiden sisäiset erimielisyydet koskevat usein ennen kaikkea toimintatapoja. Liikkeessä vallitsee toisin sanoen usein yhteinen käsitys siitä, mitä vastustetaan, mutta useita erilaisia käsityksiä siitä, miten sietämättömäksi koettu tilanne on ratkaistavissa. Vallitsee ratkaisuehdotusten ja oppimisprosessien moneus. Ajatus tulee tärkeällä tavalla lähelle Ron Eyermanin ja Andrew Jamisonin tapaa puhua yhteiskunnallisista liikkeistä kognitiivisen toiminnan tilana. Eyermanin ja Jamisonin mukaan yhteiskunnallinen liike ei ole yksittäinen organisaatio tai jokin erityinen intressiryhmä. Se on ennemminkin kognitiivinen territorio, uusi käsitteellinen tila, jota hallitsee eri ryhmien ja organisaatioiden välinen dynaaminen vuorovaikutus. Tässä epätasapainoisessa dynaamisuudessaan liikkeet muodostavat täysin epäsymmetrisen vastakohdan vallitseville olosuhteille.
Liikkeet eivät siis vain vastusta ja toimi vallitsevien olosuhteiden peilikuvamaisena negaationa. Ne toimivat eräänlaisina yhteiskunnallisen elämän innovaatiolaboratorioina. Ne ovat James Surowieckin populaaria termiä käyttääksemme joukkoälyn (wisdom of crowds) muotoja, joissa keskinäisillä eroilla on tärkeä idearikkautta ja kollektiivista oppimista ruokkiva tehtävä. Kognitiivisen toiminnan ja joukkoälyn näkökulmasta liikkeet eivät pyri vain kontrolloimaan yhteiskunnassa vallitsevia kulttuurisia malleja, vaan myös innovoimaan uusia. Perimmiltään vasta tältä pohjalta voimme ymmärtää, miten liikkeet haastavat yhteiskunnallisen järjestyksen Meluccin peräämällä ”perustavalla tavalla”. Historiallisina esimerkkeinä voimme viitata vaikkapa työväenyhdistyksiin, hyvinvointivaltioon, naisten oikeuksiin ja ekologiseen elämäntapaan, jotka ovat kaikki tärkeällä tavalla nimenomaan yhteiskunnallisten liikkeiden piirissä innovoituja ja ajan saatossa myös yhteiskunnan instituutioita olennaisesti muuttaneita uudistuksia.
On näin ollen laajennettava alussa esitettyä sosiologista liikemääritelmää. Jos lähtökohtanamme ollutta määritelmää voi luonnehtia liikeaktivistien välistä solidaarisuutta korostavaksi näkökulmaksi, on meidän nyt lisättävä määritelmään myös kulttuurista luovuutta ja siihen liittyvää vapaan yhteistoiminnan iloa korostava ulottuvuus.
Kirjallisuutta aiheesta
della Porta, Donatella & Diani, Mario (2006): Social Movements. An Introduction. Oxford: Basil Blackwell.
Eyerman, Ron & Jamison, Andrew (1991): Social Movements. A Cognitive Approach. Cambridge: Polity Press.
Hardt, Michael & Negri, Antonio (2001): Empire. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
Lazzarato, Maurizio (2006): Kapitalismin vallankumoukset. Suom. Aholainen, Leena, Helle, Anna, Jakonen, Mikko, Paaso, Juuso & Vähämäki, Jussi. Helsinki: Tutkijaliitto.
Melucci, Alberto (1996): Challenging codes. Collective action in the information age. Cambridge, Cambridge University Press.
Surowiecki, James (2005): The Wisdom of Crowds. New York: Anchor Books.
Touraine, Alain (1981): The Voice and the Eye. Cambridge: Cambridge University Press.
Jukka Peltokoski
