Luottamus

Luottamus

Luottamuksen käsite on kytkeytynyt niihin sosiologisiin teorioihin, joissa on analysoitu yhteiskunnan koossapysymisen edellytyksiä. Jo Georg Simmel näki luottamuksen tärkeänä yhteiskuntaa sidostavana voimana. Luottamus auttaa ymmärtämään, kuinka yhteiskunnassa voidaan ylläpitää yhtä aikaa sekä sosiaalista järjestystä että sosiaalista moninaisuutta. Luottamus nousi kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi vuosituhannen lopulla. Viime vuosikymmeninä yhteiskuntatieteilijät ovat tutkineet esimerkiksi yhdistysten ja luottamuksen suhdetta. Erityisesti Robert D. Putnam nosti yhdistykset sosiaalisen pääoman (ja luottamuksen) syntymisen keskiöön: kun yhdistykset vetävät puoleensa erilaisia ihmisiä, jotka toimivat tasa-arvoisesti, tilanne on sosiaalisen pääoman kannalta edullinen. Tällöin yhdistykset lisäävät myös luottamusta. Putnamin väitteet palautuvat niihin sosiologisen pluralismiteorian klassisiin ajatuksiin, jotka jo Alexis de Tocqueville esitti teoksessaan Demokratia Amerikassa.

Lukuisten eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin siltä, että yhdistyksissä toimimisen ja luottamukset väliset yhteydet ovat yksilötasolla melko heikkoja. Tämä ei tarkoita, että yhdistyksillä ei voisi olla merkitystä luottamuksen kannalta. Sosiologisissa teorioissa on painotettu, että yhdistykset ovat niitä keskeisiä yhteiskunnan paikkoja, joiden myötä kansalaisten jäsenyys kokonaisyhteiskunnassa toteutuu. Erilaisten ristikkäisten jäsenyyksien myötä kehkeytyy solidaarisuutta myös eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien välille. Vaikka yksilötason vaikutukset näyttävät tiettynä ajanhetkenä vähäisiltä, yhdistyksillä on todennäköisesti ollut vaikutusta vahvaan suomalaiseen luottamuskulttuuriin. Tämä on tapahtunut esimerkiksi sitä kautta, että yhdistykset ovat olleet omalta osaltaan luomassa niin sanottua hyvinvointivaltiota erilaisine instituutioineen. Tutkimusten valossa erityisesti universalistisesti toimivat hyvinvointipalvelut – kuten suomalainen koulutusjärjestelmä – ovat edullisia ihmisten välisen luottamuksen kannalta.

Luottamuksen nouseminen tärkeäksi kansalaisyhteiskunnan tutkimuskohteeksi liittyy muun muassa moderneissa yhteiskunnissa tapahtuneisiin muutoksiin ihmisten välisissä siteissä, globalisaatioon, talouteen ja hyvinvointivaltion murrokseen. Teollistumisen myötä traditionaaliset elämänmuodot osittain murenivat, mikä nosti pintaan kysymykset yhteiskunnan sosiaalisista siteistä. Pienissä yhteisöissä, joissa ihmiset tunnetaan ja heidän toimiaan voidaan valvoa, sosiaalinen järjestys ja kiinteys pohjautuvat normeihin, joiden rikkomisesta seuraa sanktio. Kaupungistumisen ja yksilöllistymisen myötä nousee esille ajatus siitä, kuinka voidaan ennakoida ja arvioida niiden ihmisten käyttäytymistä, jotka eivät ole tuttuja. Erityisesti viime vuosisadan aikana ihmisten mahdollisuudet tehdä yksilöllisiä valintoja kasvoivat. Kun tähän lisätään globalisaatiokehitys, taloudellisen pääoman liikkeen muutokset ja työelämän epävarmuus, on helppo ymmärtää, että yhteiskunnan koheesion ja ihmisten yksilöllisten valintojen tasapainottamisesta on tullut keskeinen teema niin tieteessä kuin politiikassa. Luottamusta, verkostoja ja vastavuoroisuutta on esitetty keskeisiksi ihmisiä ja yhteiskuntaa sidostaviksi voimiksi. Luottamuksen on arveltu olevan tehokkaan talouden ja hallinnon sekä toimivan demokratian perusta. Luottamuksen mahdollisesta hyödyllisyydestä ei seuraa, että epäluottamus on välttämättä vahingollista hyvän hallinnon kannalta. Locke muistuttaa kirjoituksillaan, että tietynlainen epäluottamus hallintoa ja suvereenia kohtaan on joskus paikallaan. Epäluottamus voidaan nähdä aktiivisena tilana, joka nostaa ongelmia esille. Kansalaisyhteiskunnan toimijat voivat olla keskeisessä asemassa esittäessään kriittisiä näkökulmia.

Suomen kielessä ei ole erilaisia luottamuksen muotoja tai tyyppejä kuvaavia sanoja, mikä tekee omalta osaltaan luottamuksesta kirjoittamisen haasteelliseksi. Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan luottaa-verbi liittyy nojaamista, turvautumista ja uskomista kuvaaviin käsitteisiin. Suomen kirjakielessä luottaa on esiintynyt Agricolasta alkaen. Luottaa-verbiä pidetään rakenteeltaan johdoksena, mutta sen alkuperä on vielä epäselvä. Sen on arveltu olevan sekä luoda-verbin että luo-vartalon (läheisyyttä merkitsevän) johdos. Kun määritetään luottamuksen kohde ja mitä toiselle ollaan luottamassa, luottamus käsitteenä alkaa avautua. Niklas Luhmann tekee eron luottamuksen (kohdistuu ihmisiin) ja luottavaisuuden välillä. Instituutioihin ja abstrakteihin systeemeihin kohdistuvaa luottamusta hän kutsuu luottavaisuudeksi. Jako luottamukseen ja luottavaisuuteen on paitsi teoreettisen hahmottelun myös empiirisen tutkimuksen ja siinä tehtävän operationalisoinnin kannalta hyödyllistä. Niitä on silti vaikea ymmärtää toisistaan erillisinä. Kun yksilö luottaa lääkäriinsä, luottamuksen tukena on luotettavasti toimiva terveydenhoitojärjestelmä. Voitaisiin sanoa, että luottavaisuus on luottamusta, joka on jo vakiinnutettu tai rakennettu. Luottamukseen liittyy olennaisesti myös haavoittuvuus. Kun luotamme jonkin asian toisen haltuun, toiminta sisältää petetyksi tulemisen riskin. Riskin suuruus riippuu siitä, mitä olemme luottamassa toiselle. Mitä arvokkaampi kyseinen asia on, sitä suuremman riskin otamme ja sitä haavoittuvaisempia olemme. Toinen pystyy itselleen luotetun resurssin välityksellä käyttämään valtaa luottajan suhteen. Vallankäyttö voi olla luottajalle myös solidaarista, sosiaalista tukea, mutta se voi yhtä hyvin olla oman edun tavoittelun vuoksi tapahtuvaa luottajan hyväksikäyttöä. Tämän vuoksi kaipaamme luottamukselle jonkinlaisia takeita – esimerkiksi tietoa ja instituutioita.

Yhteiskuntatieteet tutkivat yhtäältä sitä, miten ihmisten välinen sosiaalinen vuorovaikutus liittyy luottamukseen. Yksilöiden välinen kanssakäyminen synnyttää, ylläpitää tai tuhoaa luottamuksen. Toisaalta yhteiskuntatieteet tarkastelevat instituutioiden ja luottamuksen suhdetta. Instituutioiden ajatellaan parhaimmillaan lisäävän tai ainakin tukevan luottamusta. Siinä missä sosiologia pyrkii ottamaan huomioon yksilöiden välisen vuorovaikutuksen lisäksi instituutiot, taloustiede on painottunut tutkimaan luottamusta toimijoiden rationaalisena valintana. Rationaalisen valinnan teoriat rakentavat omaa intressiä tavoittelevat toimijat, jotka hakeutuvat yhteistyöhön edellyttäen, että he voivat luottaa hyötyvänsä yhteistyöstä tai eivät ainakaan usko jäävänsä tappiolle ja tulevansa petetyiksi. Luottamus on tästä näkökulmasta laskelmoivaa ja voluntaristista. Ihmisen käyttäytymisessä on tällainen laskelmoiva puoli, mutta usein ne suhteet, joissa eletään, ovat vain rajoitetusti valittuja ja vapaaehtoisia. Muun muassa psykologian tutkimukset ovat tuoneet esille luottamuksen emotionaalisen puolen – esimerkiksi lasten kasvatuksen vaikutuksen seuraamisen kautta.

Luottamuksesta kirjoitetaan usein sen lukuisten myönteisten funktioiden kautta. Luottamus luo solidaarisuutta ihmisten välille, minkä kautta elämästä tulee sujuvaa ja ennakoitavaa. Toiseksi luottamus lisää niin yksilön kuin yhteisön resursseja. Kun yksilöllä on luotettuja, hän voi heidän kauttaan saada esimerkiksi tietoa ja tukea erilaisiin asioihin. Luottamus vähentää myös niin sanottuja transaktiokustannuksia – yhteisymmärrykseen ja sopimusten tekemiseen vaadittavia ponnistuksia – sillä luottamus helpottaa tiedonkulkua toimijoiden välillä. On kuitenkin syytä muistaa, että luottamuksella voi olla niin myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia. Lisäksi sosiaalinen vuorovaikutus voi toimia myös ilman luottamusta. Tulevaisuudessa luottamuksen tutkimisen tavoitteena on selkeyttää entisestään sitä, mikä on luottamuksen syy ja mikä sen seuraus. Tämä tulee olemaan haasteellista, sillä luottamukselle on ominaista sen eräänlainen prosessiluonne – tai kehämäisyys. Luottamuksen aiheuttamat seuraukset ovat usein omiaan vahvistamaan tai heikentämään luottamusta.

Kirjallisuutta aiheesta

Coleman, J.S. 1988. Social capital in creation of human capital. American Journal of Sociology 94, 95-120.

Ilmonen, K. & Jokinen, K. 2002. Luottamus modernissa maailmassa. Jyväskylä: SoPhi.

Luhmann, N. 1988. Familiarity, confidence, trust: problems and alternatives. Teoksessa D. Gambetta (toim.) Trust: Making and breaking cooperative relations. Oxford: Basil Blackwell, 94-105.

Putnam, R.D. 1993. Making Democracy Work. Civic Traditions in Modern Italy. Princeton: Princeton University Press.

Rothstein, B. 2002. Social Capital in the Social Democratic State. In R. Putnam (toim.) Democracies in Flux. The Evolution of Social Capital in Contemporary Society. Oxford: Oxford University Press, 289-332.

Trust in Society. 2006. K. S. Cook (toim.) New York: Russell Sage Foundation.

Tomi Kankainen