Robert D. Putnam – sosiaalisen pääoman puolestapuhuja
Robert D. Putnam – sosiaalisen pääoman puolestapuhuja
Harvardin yliopiston professorin Robert D. Putnamin voi hyvällä syyllä sanoa vakiinnuttaneen sosiaalisen pääoman käsitteen paitsi tieteelliseen myös julkiseen keskusteluun. James Coleman ja Pierre Bourdieu toivat merkittävältä osaltaan sosiaalisen pääoman käsitteen akateemisen kiinnostuksen kohteeksi, mutta Putnam tutkimusryhmineen oli tärkeässä roolissa käsitteen popularisoinnissa 1990-luvulla. Putnam ei ole tyytynyt ainoastaan julkaisemaan ahkerasti sosiaalisesta pääomasta vaan on pitänyt suosittuja luentojaan ympäri maailmaa.
Sosiaalisen pääoman rakennetekijät
Yksi Putnamin tunnetuista tutkimuksista kohdistui Italiassa 1970-luvulla toteutettuun hallintouudistukseen. Hänen tutkimusryhmänsä havaitsi, että uudistuksen tulokset olivat erilaisia eri alueilla: paikallishallinto toimi paremmin Pohjois- kuin Etelä-Italiassa. He selittivät erot instituutioiden toiminnassa sosiaalisen ympäristön sivilisoituneisuudella. Sivilisoituneisuuden mittareina olivat muun muassa kansalaisjärjestöihin kuuluminen, lehtien lukeminen ja asiapainotteinen politiikka-asenne. Putnamin keskeinen argumentti on, että Pohjois-Italia on ollut pitkään monessa suhteessa kansalaisyhteiskuntana sivilisoituneempi kuin eteläinen vastineensa. Sivilisoituneille alueille on ollut leimallista, että ihmiset luottavat toisiinsa, ovat aktiivisia ja osallistuvat kansalaisjärjestöjen toimintaan, hallinnon virkamiehet ovat rehellisiä ja lakia noudatetaan. Putnam siis selittää eroja hallinnon toiminnassa erityisesti horisontaalisilla sosiaalisilla verkostoilla (vilkkaalla kansalaisaktiivisuudella), mikä viittaa korkeampaan sosiaalisen pääoman määrään.
Putnamilla sosiaalinen pääoma koostuu verkostoista, normeista ja luottamuksesta. Verkostot muodostavat Putnamin ensimmäisen sosiaalisen pääoman ulottuvuuden. Hän jakaa verkostot horisontaalisiin ja vertikaalisiin. Horisontaalisille verkostoille on ominaista siihen kuuluvien tasa-arvoisuus sekä kutakuinkin tasapuolinen vallan jakautuminen. Vertikaalisille verkostoille on tyypillistä hierarkia, epäsymmetria vallan suhteen. Putnamin käyttämä analyyttinen jako on käyttökelpoinen, mutta tosiasiassa lienee niin, että nämä kaksi verkostojen tyyppiä ovat sekoittuneena toisiinsa. Yhtä kaikki Putnam asettaa horisontaaliset verkostot vertikaalisia paremmiksi. Nimenomaan horisontaaliset verkostot tuottavat hänen mukaansa luottamusta ja vastavuoroisuutta. Yhdistykset ovat hänelle tällaisten verkostojen malliesimerkki. Kolmantena sosiaalisen pääoman ulottuvuutena Putnam pitää normeja, erityisesti vastavuoroisuuden normia. Lyhyesti sanottuna vastavuoroisuuden normi tarkoittaa sitä, että palveluksesta odotetaan seuraavan vastapalvelus. Tämä on hänen mukaansa tärkeää, jotta esimerkiksi luottamusta voi syntyä. Itse asiassa Putnam näkee sellaiset verkostot, joissa tavoitellaan opportunistisesti omaa etua, tuhoisina (kansalais)yhteiskunnan kannalta. Viime aikoina Putnam on ollut yhtenä keskeisenä hahmona nostamassa keskustelun aiheeksi yhdistysten roolia demokratian kouluina ja välittävinä tekijöinä yksilöiden ja valtion välillä. Yhdistysteoreettisilta lähtökohdiltaan Putnam kulkee paljolti Alexis de Tocquevillen jalanjäljillä.
Putnam esittää tutkimuksissaan koko joukon käsitteitä, kuten kansalaisaktiivisuus, sosiaalinen infrastruktuuri tai kansalaishyveet, jotka ovat hyvin lähellä sosiaalisen pääoman käsitettä. On helppo ymmärtää, että sosiaalisen pääoman kriitikot ovat iskeneet tähän käsitteiden viidakkoon ja kysyneet, mitkä kaikki asiat sitten ovat sosiaalista pääomaa. Putnamia on myös kritisoitu vain positiivisten asioiden liittämisestä sosiaaliseen pääomaan. Sosiaaliset verkostot, luottamus ja normit luovat myös ryhmiä, jotka sulkevat ulos ryhmään kuulumattomat. Putnamia voidaan myös huomauttaa siitä, että hänen ajatuksensa eivät ota huomioon vallan ja ylimalkaan ihmisryhmien välistä epäsymmetrisyyttä. Nähdäkseni Putnam olettaa liiaksi, että sosiaalinen pääoma toimii tasa-arvoisten osapuolten välillä. Hän kirjoittaa melko vähän niistä taloudellisista ja poliittisista voimista, jotka keskeisellä tavalla suosivat joitakin ihmisiä ja ryhmiä muiden kustannuksella. Tähän on esimerkiksi Bourdieulla paljon enemmän sanottavaa. Toisaalta kysymys on myös eroista lähestymistavoissa: Bourdieun tapa käyttää sosiaalisen pääoman käsitettä liittyy selkeästi konfliktiteorioiden perinteeseen, kun sen sijaan Putnamin kirjoitukset voidaan luokitella pluralismi- ja integraatioteorioiden piiriin. Putnamin teoreettinen lähestymistapa korostaa sosiaalisen pääoman luonnetta yhteisöjen ominaisuutena: luottamus, verkostot ja normit muodostavat ikään kuin ruusuisen kehän, jossa ne vahvistavat toinen toisiaan. Bourdieu tähdentää puolestaan sitä, että sosiaalinen pääoma ei jakaudu tasaisesti yhteiskunnassa, ja että enemmän sosiaalista pääomaa omaavat voivat mahdollisesti muuntaa sitä muiksi pääomanlajeiksi, esimerkiksi taloudelliseksi pääomaksi.
Huoli sosiaalisen pääoman hiipumisesta Yhdysvalloissa
Italia-tutkimusten jälkeen Putnam vaihtoi tutkimuskohteekseen Yhdysvallat ja siellä tapahtuneet muutokset. Hän luettelee suuren joukon aineistoja, jotka hänen mukaansa viittaavat muun muassa luottamuksen, yhteisöllisyyden, politiikan arvostuksen ja kiinnostuksen sekä ylimalkaan kansalaisaktiivisuuden vähenemiseen. Putnamin kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti Yhdysvaltoja koskevissa tutkimuksissa olleet sosiaalisen pääoman vaihtelut pitkällä aikavälillä. Putnam on todennut sosiaalisen pääoman heikentyneen 1960-luvulta alkaen. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Bowling Alone, jossa hän esittää laajasti yhdistyslaitokseen kohdistuvan huolensa. Teoksen nimi juontaa juurensa hänen tekemästään huomiosta, jota hän käyttää yhtenä esimerkkinä sosiaalisen pääoman vähenemisestä. Amerikkalaisten keilailijoiden lukumäärä kasvoi 10 prosenttia, kun samalla keilaklubien jäsenmäärä väheni 40 prosenttia, koska yhä useammat amerikkalaiset keilailevat kuulumatta formaaliin yhteisöön. Tämä puolestaan saattaa heijastaa vapaa-ajan privatisoitumista. Huoli kuulostaa kovin tutulta, sillä jo Tocqueville kirjoitti siitä mahdollisuudesta, että ihmiset käpertyvät koteihinsa ja pieniin lähiyhteisöihinsä ja unohtavat yhteistyön merkityksen.
Putnam poikkeaa siinä mielessä perinteisestä kommunitaristisesta kirjoittelusta, että hän purkaa vastakkainasetteluja erilaisten ´yhteisöllisyyden´ muotojen välillä. Hän pyrkii osoittamaan lukuisin aineistoin, että erilaiset osallistumisen muodot korreloivat vahvasti keskenään. Hänen mukaansa ei siis ole tärkeää puhua ”pinnallisista ja syvällisistä tavoista osallistua” – vaikka hän tunnetusti syyttääkin televisiota siitä, että ihmiset jättäytyvät koteihinsa – sillä yhteiskunnallisesti keskeinen raja-aita menee niiden ihmisten välillä, jotka osallistuvat sosiaaliseen toimintaan, ja jotka eivät osallistu juuri mihinkään. Tässä mielessä esimerkiksi internetiä ei pitäisi nähdä mediana, joka tekee ihmisistä passiivisia, vaan ymmärtää ja tutkia laajasti siihen liittyviä yhteenliittymisen mahdollisuuksia.
Korostaessaan moninaisten aineistojen merkitystä Putnam tulee ottaneeksi kantaa myös siihen, kuinka sosiaalista pääomaa tulisi tutkia. Hänen mukaansa yksittäiset aineistot tai tutkimustulokset eivät pysty antamaan kuvaa laajoista kehitystrendeistä vaan siihen vaaditaan mitä erilaisimpien aineistojen rinnakkaista käyttöä. Putnamin keskeiseksi ansioksi voikin laskea sen, että hän on pyrkinyt hakemaan väitteilleen tukea massiivisin empiirisin aineistoin. Eittämättä tällaisella tutkimusotteella on myös vaaransa, jos tutkimus menettää analyysivoimansa lukuisten käsitteiden ja aineistojen peittäessä todellisen tutkimuskohteen, tai jos tutkimuksesta tulee pelkkä empiiristen havaintojen luettelo ilman selitysvoimaista teoreettista kuvausta. Osin oikeutetusta kritiikistä huolimatta Putnam on tutkimusryhmineen edistänyt erittäin merkittävästi sosiaalisen pääoman tutkimusta. Viime aikoina hän on keskittynyt tutkimaan erityisesti uskonnon muuttuvaa roolia Yhdysvalloissa sekä etnisyyteen, monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä asioita.
Kirjallisuutta aiheesta
Putnam, R.D. (1993). Making Democracy Work. Civic Traditions in Modern Italy. Princeton: Princeton University Press.
Putnam, R.D. (1995). Bowling Alone: America's Declining Social Capital. Journal of Democracy, 6 (1), 65 - 78.
Putnam, R.D. (2000). Bowling Alone. The Collapse and Revival of American Community. New York: Simon & Schuster.
Putnam, Robert D., and Lewis Feldstein; with Don Cohen.(2003.) Better Together: Restoring the American Community. Simon & Schuster.
Putnam, Robert D., (toim.)(2002). Democracies in Flux: The Evolution of Social Capital in Contemporary Society. Oxford University Press, 2002.
Tomi Kankainen
