Tocqueville, Alexis de
Alexis de Tocqueville (s. 1805, k. 1859) on yksi kansalaisyhteiskunnan merkittävistä tutkijoista. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Demokratia Amerikassa (De la démocratie en Amérique), joka julkaistiin kahtena osana vuosina 1835 ja 1840 sekä vuonna 1856 julkaistu L'Ancien Régime et la Révolution, joka liittyi Ranskan monarkian kaatumiseen ja vallankumoukseen. Normandialaista aatelissukua ollut Tocqueville syntyi Verneuil-sur-Seinen kaupungissa Île-de-Francen provinssissa ja kuoli Cannesissa. Alexis de Tocqueville lähetettiin vuonna 1831 Ranskan valtion edustajana tutustumaan Yhdysvaltain vankilajärjestelmään. Tocqueville matkusti yhdessä Gustave de Beaumontin kanssa yhdeksän kuukauden ajan Yhdysvalloissa ja tarkkaili vankilajärjestelmän ohella amerikkalaista yhteiskuntaa yleisesti ottaen.
Palattuaan Ranskaan 1832 Tocqueville ja Beaumont luovuttivat raporttinsa vankilajärjestelmästä. Tocqueville kuitenkin kiinnostui erityisesti Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmästä, mikä innoitti hänet kirjoittamaan teoksensa Demokratia Amerikassa, joka saavutti heti ilmestyttyään suuren suosion. Se on säilyttänyt asemansa tärkeänä teoksena kansalaisyhteiskunnan tutkijoille. Yhdysvalloissa ollessaan he ehtivät tehdä empiiristä tutkimusta yhdeksänkuukauden aikana vain rajallisen määrän mutta kävivät erittäin paljon keskusteluja maan poliittisen eliitin ja sivistyneistön kanssa. Lisäksi he saivat mukaansa paljon kirjallisuutta ja arkistotietoja. Näiden keskustelujen ja saadun lähdeaineiston merkitys on ollut varmasti suuri.
Tocquevillen mukaan Yhdysvallat edusti vaihtoehtoista mallia 1800-luvun Ranskan keskitetylle hallinnolle. Yhdysvalloissa ihmiset kokivat itsensä kansalaisiksi, eivätkä alamaisiksi. Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen kannalta Demokratia Amerikassa teoksen keskeisin teema ei ole Yhdysvallat vaan ilmiö, jota Tocqueville nimitti demokraattiseksi yhteiskunnaksi. Hän määrittelee sen seuraavasti: demokraattisessa yhteiskunnassa kansalaisten tasa-arvo – johon myös pyritään yhä suuremmassa määrin – on olennainen poliittinen arvo. Sen vastakohtana on aristokraattinen yhteiskunta, jolle on leimallista varallisuuden kasautuminen aatelisluokalle sekä ihmisten jakautuminen eriarvoisiin luokkiin. Tocqueville korostaa Euroopassa varhaiselta keskiajalta alkanutta muutosprosessia, jonka tuloksena aristokraattinen järjestelmä korvautui pikkuhiljaa demokratialla. Demokratian vaarana on kuitenkin tavallisten kansalaisten poliittinen passivoituminen ja privatisoituminen. Demokraattisen yhteiskunnan etenemisen mukanaan tuoma tasa-arvo ei näin ollen ollut Tocquevillen mielestä ongelmatonta. Hän oli huolestunut tasa-arvon ja yhteiskunnallisen muutoksen mukanaan tuomasta individualismista. Hän viittasi individualismilla taipumukseen viettää elämäänsä pienessä piirissä perheen ja ystävien kanssa ilman halua olla mukana vaikuttamassa ja ottamassa vastuuta yhteiskunnallisista asioista. Tämä puolestaan johtaa vallan keskittymiseen. Tunnetusti Tocquevillen ratkaisu vallan hajautumisen ja demokratian ongelmaan löytyi paikallishallinnon ja yhdistystoiminnan suunnasta.
Kysymys tietenkin kuuluu, mitä vaarallista hän näki tasa-arvon myötä mahdollisesti kehkeytyvässä individualismissa. Yksilön näkökulmasta ihminen menettää individualismin myötä vapautensa. Tocquevillelle vapaus merkitsi sitä, että ihminen luottaa omiin ajatuksiinsa asioista ja kykenee toiminaan yhdessä muiden ihmisten kanssa yhteisten päämäärien tavoittamiseksi. Ihminen oppii vapaaksi ollessaan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Ihminen ei opi tällaisia taitoja sulkeutuessaan pieneen piiriinsä vaan tarvitsee suurempia yhteisöjä. Ei ole yllättävää, kuinka myönteisenä hän näki yhdistysten toiminnan intressiyhteenliittyminä, joiden kautta ihmiset voivat paitsi tavoitella yhteisiä päämääriä myös oppia vapaudelle välttämättömiä taitoja.
Tocquevillen mukaan tasa-arvosta aiheutuvia vitsauksia vastaan oli yksi tehokas keino: poliittinen vapaus. Hän ei ajatellut, että tavallisilla ihmisillä olisi kirkas ja selkeä kuva suurista poliittisista asioista. Tavalliset ihmiset ymmärtävät hänen mukaansa melko huonosti sen, mitä vaikutusta koko kansakunnan tasolla tehtävistä päätöksistä on yksittäisille kansalaisille. Mutta kun pienistä asioista päättäminen annetaan kansalaisten vastuulle, he kiinnostuvat yhteisestä hyvästä ja näkevät, kuinka he tarvitsevat sen luomiseen alituiseen toisiaan.
Alexis de Tocqueville on yksi niistä tutkijoista, joka olennaisesti kehitteli sosiologisia teorioita, joiden piirissä yhdistykset on nähty välittävinä tekijöinä yksilöiden ja valtion välillä. Tocqueville varoitti, että kansalaisten ja valtion välitön suhde ilman paikallisyhteisöllisyyttä (yhdistyksineen ja järjestöineen) johtaa demokratian irvikuvaan. Vuosituhannen lopulla suuren suosion saanut sosiaalisen pääoman tutkimuksella on juurensa hänen ajatuksissaan. Muun muassa Robert D. Putnam nosti yhdistykset sosiaalisen pääoman keskiöön. Hänen mukaansa yhdistyksiin kytkeytyy sosiaalista pääomaa, jolla on myös ulkoisvaikutuksia esimerkiksi luottamuksen syntymisen ja vahvistumisen muodossa. Putnamin väitteet palautuvat hyvin pitkälti niihin klassisiin ajatuksiin, jotka jo de Tocqueville esitti. Ylimalkaan hänen kirjoituksistaan löytyy mielenkiintoisesti esiteltynä sellaisia ajatuksia ja pohdintoja tasa-arvosta, vapaudesta sekä edustuksellisesta demokratiasta, jotka ovat yhä tutkijoiden mielenkiinnon kohteena.
Kirjallisuutta aiheesta
Tocqueville, A. De la démocratie en Amérique I. 1835.
Tocqueville, A. De la démocratie en Amérique II. 1840.
Tocqueville, A. 1951. Democracy in America I-II. New York.: Alfred A. Knpof.
Tocqueville, A. 2006. Demokratia Amerikassa. Helsinki: Gaudeamus. Suom. Sami Jansson
Beyond Tocqueville: Civil Society and the Social Capital Debate in Comparative Perspective. Edited by Bob Edwards, Michael W. Foley and Mario Diani. UPNE, 2001.
Tomi Kankainen
