Puolue

Puolue

 

Määritelmiä

 

Ennen yleistä äänioikeutta puolueesta puhuttiin mielipidesuuntana; puolueissa onkin kyse kiistasta. Äänioikeuden myötä puolueeksi ymmärrettiin ryhmä, joka pyrkii saamaan edustajiaan parlamenttiin ja vaikuttamaan hallitukseen. Puolueen synnyn edellytyksenä ovat olleet sosiaaliset verkostot, yhteiskunnallinen konflikti, julkisuus sekä politiikan teon paikat ja subjektit. Sosiaaliset verkostot koostuvat toisiinsa samaistuvista ja luottavista ihmisistä, joilla ovat samansuuntaiset intressit ja arvot. Julkisuus takaa keskustelun politiikasta. Kun eri sosiaalisten verkostojen pyrkimykset törmäävät syntyy yhteiskunnallinen konflikti, joka on kolmas edellytys puolueen synnylle. Viimeinen edellytys on politiikan teon paikka. Puolue ei voi syntyä ilman, että on olemassa jokin paikka missä voidaan politiikkaa tehdä. Tällainen on esimerkiksi parlamentti. (Mickelsson 2007.)

 

Ennen yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta samanmieliset parlamenttiedustajat ryhtyivät pitämään omia kokouksiaan ja jopa organisoimaan vaalikampanjoita. Ruotsin vapaudenaikana tämäntyyppisiä puolueita olivat Hatut ja Myssyt, Suomen suuriruhtinaskunnassa 1800–luvun loppupuolella Suomalainen Puolue, Ruotsalainen Puolue ja Liberaalipuolue. Puolueiden takana olleet sosiaaliset verkostot koostuivat säätyvaltiopäivän edustajista ja varsinkin 1880–luvulta lähtien nousevista intellektuelleista. Tämäntyyppisiä politiikan teon paikkalähtöisiä puolueita on nimitetty kaaderipuolueiksi. Vielä 1900–luvun alussa suurin osa suomalaisista oli vailla äänioikeutta. Näiden ihmisten verkostot olivat kutoutuneet esipoliittisissa yhteenliittymissä, kuten herätysliikkeissä (kuten maalaisliittolaisten), ammattiyhdistys- ja raittiusliikkeessä (kuten sosialidemokraattien) ja osuuskunnissa. Vailla äänioikeutta olevista ihmisistä syntyi joukkopuolueita, jotka ajoivat yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. (mt.; Duverger 1967.)

 

Nykyisten puolueiden alku on samoin ajattelevien parlamenttiedustajien keskinäisessä yhteistyössä. Edmund Burke piti 1800-luvun alun puolueena ryhmää henkilöitä, jotka ovat liittyneet yhteen edistääkseen yhteisvoimin kansakunnan etuja sellaisen periaatteen mukaan, josta he kaikki ovat yhtä mieltä. (Paastela 1984.) Burke ei puhu määritelmässään parlamentista eikä edustuksellisuudesta mitään. Hänestä mikä tahansa kansakunnan etua yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaan ajava ryhmä voi olla puolue. Jos jääkiekon maailmanmestaruuden nähdään edistävän kansakunnan etua, on jääkiekkojoukkuekin puolue.

 

Suurten kansanjoukkojen mobilisoiminen kansalliseen päätöksentekoon sekä ennen kaikkea yleinen ja yhtäläinen äänioikeus muuttivat puolueita ja niiden määritelmiä. 1900-luvun alussa vaikuttanut sosiologi Max Weber määritteli puolueen seuraavasti:

Puolueiden tulee olla (muodollisesti) vapaaseen pyrintöön perustuvia yhteenliittymiä, joiden tavoitteena on toimittaa johtajilleen valtaa ja aktiivisille kannattajilleen (ideaalisia ja materiaalisia) mahdollisuuksia (joko asetettujen päämäärien toteuttamisen tai henkilökohtaisten etujen saavuttamisen avulla). (Weber 1956, 167; Paastela 1984, 3.)

Weberin määritelmästä puuttuu puolestaan viittaukset vakituiseen ja pysyvään organisaatioon. Jukka Paastelan mukaan puute johtuu Weberin määritelmän laajuudesta. Organisaatioteoreetikkona Weber kyllä näki eron nykyaikaisten ja vanhojen organisaatioiden välillä. Uudet organisaatiot olivat Weberille byrokraattisesti toimivia ja koneen kaltaisia. (Paastela 1984, 3)

 

 

Jaakko Nousiaisen on ottanut määritelmässään mukaan myös organisaation:

Puolueet voidaan määritellä realistisemmin (kuin Burke, RM) ensisijaisesti yhteiskunnan taloudellis-sosiaaliseen rakenteeseen kiinnittyviksi hyvin organisoiduiksi joukkojärjestöiksi, jotka pyrkivät saamaan – kansanvaltaisissa oloissa ennen muuta omin ehdokkain vaaleihin osallistumalla – hallitusvallan johtajilleen voidakseen siten myöntää aineellisia etuja jäsenilleen ja kannattajilleen ja edistää aatteellisia pyrkimyksiä yhteiskunnassa. (Nousiainen 1998, 31.)

Nousiaisen Weberiltä vaikutteista määritelmää voidaan pitää yksinkertaisen (tai raskaan) modernin puolueen määritelmänä. Tuolloin politiikan keskiössä olivat tulonjakoon liittyvät kysymykset. Nousiainen on määritelmässään painottanut edustuksellisuutta.

 

 

Alan Ware on puoluemääritelmässään lyhyempi kuin Nousiainen:

Puolue on instituutio, joka pyrkii vaikuttamaan valtiovaltaan yrittäen päästä vaikuttamaan maan hallitukseen. Se myös kokoaa yksittäiset intressit yhteisiksi intresseiksi ja toimii niiden puolesta.(Ware 1996, 5.)

Ware ei Nousiaisen ja Weberin tapaan nosta edustuksellisuutta määritelmäänsä muuten kuin viittauksenomaisesti puhuessaan vaikuttamisesta maan parlamenttiin ja hallitukseen. Määritelmästä on kokonaan unohdettu paikallistaso, vaikka se on merkittävä puolueiden toiminta-areena. Koska puolue on instituutio, se on pysyvä ja määrämuotoisesti toimiva organisaatio. Näin Ware on sulkenut valtiovaltaan vaikuttavat tilapäiset liikkeet pois määritelmästään. Waren määritelmä voi vanheta melko pian, kun puolueet voimistavat toimintaansa muilla kuin valtiollisilla areenoilla, esimerkiksi Euroopan parlamentissa.

 

 

Puolueiden tehtävät

 

Puolueita voi määritellä tarkastelemalla niiden tehtäviä. Yhdysvaltalaisen V.O. Key juniorin mukaan puolueen tehtävät näyttäytyvät kolmessa roolissa ja kolmella areenalla. Ensinnäkin puolue on vaalipuolue. Puolue luo äänestäjälle pelkistetyt vaihtoehdot, puolue sivistää kansaa poliittisesti ja puolue luo yhteiset puolueen symbolit: puolueidentiteetin ja lojaliteetin äänestäjää varten. Puolue on myös organisaatio. Tässä tehtävässä puolue mobilisoi kansan osallistumaan poliittiseen toimintaan, rekrytoi poliittiset johtajat ja kouluttaa heidät, etsii hallinnon virkamiehet sekä kokoaa ja tuo julki poliittiset intressit ja toimii niiden puolesta. Kolmas puolueen rooli toteutuu hallituksessa. Puolue pyrkii saamaan edustajansa hallitukseen, organisoimaan hallituksen työtä ja toteuttamaan poliittisia tavoitteita. Puolueen tehtävä on lisäksi valvoa hallituksen välityksellä hallintoa sekä ylläpitää vakautta hallituksessa ja valtiossa. Jos puolue ei ole hallituksessa, sen tehtävänä on organisoida sille oppositio. (Key 1964.)

 

Keyn ilmaisemista puolueiden tehtävistä ollaan puoluetutkijoiden parissa melko samaa mieltä. Taulukkoon 1 on koottu eräiden puoluetutkijoiden käsityksiä puolueen tehtävistä.

 

Taulukko 1. Puoluetutkijoiden käsityksiä puolueen tehtävistä

 

 

Downs	Duverger	Von Beyme	Panebianco
yksilöiden intressien aktivointi yhteisiksi vaatimuksiksi	mielipiteen edustaminen	yhteiskunnallisten intressien kokoaminen ja esiintuominen	poliittisten mielipiteiden integraatio ja ilmaus
hallituksen kontrollointi	päättäjien valitseminen	poliittisten päämäärien asettaminen	päättäjien valitseminen
	hallituksen kokoaminen	poliittisen eliitin rekrytoiminen ja hallituksen muodostaminen	päätöksentekoon osallistuminen
vaalivoiton maksimointi	:	kansan sosialisaatio ja mobilisaatio poliittiseen järjestelmään ja erityisesti vaaleihin osallistumiseen

 

Lähteet: Downs 1957, 34–35; Duverger 1967, 352–451; von Beyme 1985, 13; Panebianco 1988, 267–312; Widfelt 1997, 12

 

 

Taulukossa esitetty Anthony Downsin määrittelemä puolue täyttää Keyn esittämät ehdot. Ero Downsin ja muiden välillä näkyy puolueiden tehtäviä tarkasteltaessa. Downsin mukaan puolueen tehtävänä on edustaa yksittäisten ihmisten intressejä. Puolue on yksilöiden muodostama ryhmä, joka pyrkii kontrolloimaan hallintoa ja päätöksentekoa sekä saamaan etuja kannattajilleen. Eurooppalaiset teoreetikot painottavat Downsia enemmän ideologisia päämääriä ja erilaisia yhteiskuntaryhmiä, kuten luokkia. Downsille puolue on kuin liikeyritys, johon jäsenet liittyvät henkilökohtaisten etuisuuksien toivossa ja jonka arvo mitataan sillä, miten monta edustajaa se saa parlamenttiin. Niinpä puolueen keskeinen tehtävä on vaalivoiton maksimointi, ei esimerkiksi jonkin ideologisen kysymyksen esilläpito. Päinvastoin kuin eurooppalaisille puoluetutkijoille, Downsille ideologia on väline ja vaalivoitto on päämäärä.(Downs 1957, 34-35.)

 

Puolueiden tulevaisuus

 

Nykyajan pääosin kansallisten puolueiden tapaan aatteellisesti ryhmittyneet europuolueet ovat kaaderipuolueiden kaltaisia. Niiden sosiaaliset verkostot koostuvat pääosin euroedustajista, heidän avustajistaan ja muusta Euroopan Unionin eliitistä. Europuolueilla ei ole tahdoista ja yrityksistä huolimatta kovin vahvoja siteitä äänestäjiin. Ihmiset eivät samaistu niihin, vaan kansallisiin puolueisiin, jos enää niihinkään. Talouden globalisaation myötä on globaalien kysymysten ympärille syntynyt oma julkisuus ja vieläpä globaalit sosiaaliset verkostot. Globaaleita puolueita ei vielä ole maailmanlaajuisissa politiikan teon paikoissa. Esimerkiksi ilmastosopimuksessa ovat edustettuina valtiot.

 

Tulevatko puolueet mukaan myös maailmanlaajuiseen päätöksentekoon globaalin demokratian lisääntymisen myötä? Millaisiksi nämä puolueet muodostuvat, seurataanko kansalaisvaltion puolueiden mallia? Ovatko 1800 – luvulta peräisin olevat ideologiset leirit muodostamassa myös globaaleita puolueita, vai vaikuttaa globaalin puoluekentän muodostumiseen aivan muut ristiriitaulottuvuudet ja aatteet? Me emme osaa sanoa edes sitä, millaiseksi globaali demokratia institutionaalisesti muodostuu. Helpoin kuviteltavissa oleva malli on maailman parlamentti, joka rakentuisi vaikkapa YK:n ympärille. Mutta tätä on arvosteltu. Jos globaalidemokratian päätöselimet jakaantuvat vaikkapa toimialasektoreittain, niin millaiseksi muodostuu maailmanlaajuisten asioiden parissa työskentelevä puoluekenttä?

 

Lähteet

 

von Beyme, Klaus (1985) Political Parties in Western Democracies. English translation by Eileen Martin. Aldershot: Gower.

 

Downs, Anthony (1957) An Economic Theory of Democracy. United States of America: HarperCollins Publishers

 

Duverger, Maurice (1967) Political Parties. Their Organization and Activity in the Modern State. Englanniksi kääntänyt Barbara & Robert North. London: Methuen & Co LTD.

 

Key, V. O. (1964) Politics, Parties & Pressure Groups. New York: Crowell.

 

Mickelsson, Rauli (2007): Suomen puolueet. Historia, muutos ja nykypäivä. Vastapaino. Tampere

 

Nousiainen, Jaakko (1998) Suomen poliittinen järjestelmä. Porvoo: WSOY.

 

Paastela, Jukka (1984) Puolueet ennen puolueita. Puolueet ja puoluekäsitykset historiallisena ilmiönä antiikin Kreikasta nykyaikaisen puoluelaitoksen muodostumiseen. Tampere: Tampereen yliopisto. Politiikan tutkimuksen laitos.

 

Panebianco, Angelo (1988) Political Parties: Organization and Power. Cambridge: Cambridge University Press.

 

Ware, Alan (1996) Political Parties and Party Systems. New York: Oxford University Press.

 

Weber, Max (1956) Wirtschaft und Geselschaft. Grundriss der verstehenden Soziologie. Tubingen: J. C. B. Mohr (Paul Siebeck)

 

Widfelt, Anders (1997) Linking Parties with People? Party Membership in Sweden 1960–1994. Göteborg: University of Göteborg.

 

Rauli Mickelsson