Deliberatiivinen demokratia: John S. Dryzek

Deliberatiivinen demokratia: John S. Dryzek

Deliberatiivisen demokratiateorian alkujuuret löytyvät Jürgen Habermasin ja John Rawlsin ajattelusta. Vaikka teoria on hajautunut moniin suuntiin, kaikki sen kannattajat allekirjoittanevat seuraavat asiat. Kansalaisten ja kansalaisryhmien keskustelua julkisista asioista pidetään tärkeänä, ja keskustelun pitäisi myös vaikuttaa esimerkiksi lakeihin, julkiseen politiikkaan, asenteisiin tai kulttuurisiin käytäntöihin. Edustuksellisen demokratian järjestelmissä kansalaisten välisellä kommunikaatiolla on tärkeä rooli, sillä näin erilaiset ongelmat, haasteet ja politiikkalinjaukset tulevat käsiteltyä tavoilla jotka edustavat erilaisia intressejä ja arvoja. Keskustelulla on myös tärkeä rooli intressejä ja mielipiteitä muokkaavana prosessina. (Gastil ja Levine 2005, 3.)

John S. Dryzek on politiikan tutkija ja professori, joka julkaisi vuonna 1990 ensimmäisen teoksensa diskursiivisesta demokratiasta. Hän myötävaikutti politiikan tutkimuksessa 1990 -luvulla tapahtuneeseen käänteeseen kohti deliberatiivista demokratiateoriaa. Dryzek itse käytti teoriastaan aina 2000 -luvulle saakka termiä diskursiivinen demokratia erottaakseen sen tietyistä deliberatiivisista suuntauksista. Dryzekin mukaan diskursiiviset prosessit ovat välttämättä sosiaalisia ja kommunikatiivisia, mutta deliberatiiviset eivät. Lisäksi hänen teoriansa sallii kaikenlaisen välivallattoman kommunikaation, eikä rajaa ulos esimerkiksi retoriikkaa tai riitaisaa ilmaisua. Dryzekin mukaan deliberatiivista demokratiaa ei myöskään voida toteuttaa perustuslaillisten instituutioiden sisällä, kuten osa teoreetikoista esittää, vaan se vaatii areenakseen autonomisen julkisen tilan. (2000, i-iv.)

Dryzekin teoria kumpuaa kritiikistä liberalistista edustuksellista demokratiaa kohtaan, jonka kyvyn ratkaista ongelmia nykyajan jakautuneissa, moniarvoisissa yhteiskunnissa hän katsoo joutuneen vaakalaudalle. Valistuksesta lähtien poliittinen toiminta ja tutkimus ovat korostaneet instrumentaalisen rationaalisuuden periaatetta, joka perustuu tehokkaalle preferenssien välittämiselle sekä uskolle objektiivisten totuuksien ja arvojen olemassaoloon. Dryzekin mukaan tämän ajatusmallin varaan rakentuva edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa lainkaan. (2000, 9.) Dryzek pyrkii etääntymään objektivismista määrittelemällä rationaalisuuden kriteerit uudelleen. Keskeistä hänen mukaansa on, että yhteisöllinen, refleksiiviselle kommunikaatiolle rakentuva päätöksentekoprosessi mahdollistaa yksilöiden preferenssien muodostumisen ja muokkautumisen, ja tätä kautta myös poliittisen oppimisen. (1990, 9-16.)

Korostaessaan yhteisöllisyyden merkitystä Dryzek seuraa Aristoteleen ajattelua, jonka mukaan sosiaalinen kanssakäyminen on edellytys päätöksenteon rationaalisuudelle. Yhteisöllisyyteen kuuluu olennaisena osana vuorovaikutus, habermasilainen kommunikaatio, jonka avulla elämismaailma voidaan vapauttaa ulkoisten voimien, kuten perinteiden ja normien, ikeestä ja järjestää uudelleen. Huomioitavaa on, että Dryzek ei jaa Habermasin tavoitetta päästä vuorovaikutuksen kautta konsensukseen yhteisestä määränpäästä tai totuudesta. Dryzekin mukaan nimenomaan universaalien arvojen tai totuuksien etsiminen on monien vuorovaikutusta painottavien teorioiden akilleen kantapää. (1990, 9-16.)

Näille ajatuksille Dryzek rakensi kommunikatiivisen rationaalisuuden käsitteen. Kommunikatiivinen rationaalisuus on vuorovaikutuksen muoto, joka on vapaa petoksesta, yksilön etujen maksimoinnista, pakotuksesta ja vallankäytöstä. Oletuksena on, että toimijat kykenevät muodostamaan ja kyseenalaistamaan argumentteja, ja saavat toimia ympäristössä, jossa ainoa auktoriteetti on parhaalla argumentilla. Kommunikatiivisen rationaalisuuden ehtojen mukaan toimiminen luo toimijoiden välille vastavuoroista ymmärrystä toistensa tarpeista, mikä on päätöksenteon demokraattisuuden ja sosiaalisen oppimisprosessin kannalta oleellista. (1990, 14-15.)

Teorian käytännön toteutettavuuden ehdoksi nouseekin julkinen tila, jota Dryzek kuvaa kansalaisyhteiskunnan poliittiseksi ulottuvuudeksi, jossa eri toimijat omine arvomaailmoineen voivat osallistua diskursseihin kansalaisena, ei valtion, järjestön, tai minkään muunkaan tahon edustajana. (1990, 37-43.) Perimmäinen idea kommunikatiiviselle rationaalisuudelle rakentuvan, julkisessa tilassa toteutettavan deliberatiivisen demokratian takana on, että sen periaatteita noudattaen pyritään löytämään tilanne- ja ongelmakohtaisia toimintatapoja ja ratkaisuja, joiden muodostamisessa ei juututa arvokeskusteluun. Tämä mahdollistaa menetelmän toimivuuden myös syvien moraalisten jakolinjojen yhteiskunnissa sekä kansallisvaltioiden rajat ylittävissä polityissä. (2005.)

Dryzek esittää myös, että liberalistien kehittämä ylikansallisen hallinnon rakenne, joka perustuu perustuslaillisen ja hallinnollisen vallan yhdistämiselle, ei jäykkyydeltään ja läpinäkymättömyydeltään kykene demokraattiseen päätöksentekoon ristiriitaisten diskurssien hallitsemassa kansainvälisessä kontekstissa (2006, 136). Ylikansallisen hallinnon rakentaminen kansallisvaltioiden varaan on sekin haasteellista, sillä niiden on vaikeaa toimia tehokkaina ongelman ratkojina kansainvälisillä areenoilla omien ristiriitaisten valtapyrkimyksiensä vuoksi. Deliberatiivinen demokratia, jossa päätöksenteko tapahtuu julkisessa tilassa valtion instituutioiden sijaan, sen sijaan kykenee Dryzekin mukaan toimimaan ylikansallisessa kontekstissa. Valtion keskitetyn pakkovallan puuttuminen voi itse asiassa olla etu demokratian deliberatiivisille toteutusmalleille. (1990, 23.)

Dryzekin mukaan useimmat kansainväliset konfliktit ovat tulkittavissa diskurssien yhteentörmäyksiksi, sillä hänen mukaansa identiteetit eivät ole synnynnäisiä, vaan diskurssien varaan rakentuneita. Koska yhteiskunnalliset jakolinjat muodostuvat nykyään identiteettien mukaisesti, niitä on mahdollista madaltaa ja liudentaa deliberatiivisen demokratian keinoin - Habermasin termein siis kommunikatiivisella toiminnalla vapauttaa elämismaailma ulkoisten tekijöiden vaikutusvallasta. (2006, 1-4.)

Kirjallisuutta aiheesta

Dryzek, John S. (2006): Deliberative global politics: discourse and democracy in a divided world. Polity, Cambridge.

Dryzek, John S. (2005): Deliberative Democracy in Divided Societies: Alternatives to Agonism and Analgesia. Political Theory, 33 (2005): 218-242.

Dryzek, John S. (2000): Deliberative Democracy and Beyond. Liberals, Critics, Contestations. Oxford University Press Inc., New York.

Dryzek, John S. (1990): Discursive Democracy: Politics, Policy and Political Science. Cambridge University Press, New York .

Gastil, John and Levine, Peter. Toim. (2005): The Deliberative Democracy Handbook. Strategies for Effective Civic Engagement in the Twenty-First Century. Jossey-Bass, San Fransisco.

Saila Tykkyläinen