Kansalaistottelemattomuus

Kansalaistottelemattomuus

Kansalaistottelemattomuuden ydin voidaan tiivistää seuraavalla tavalla: kyseessä on avoin ja julkisuushakuinen toiminta, jossa erityisesti moraalisin perustein rikotaan tietoisesti lakia tai lakiin perustuvaa määräystä tai päätöstä, tavoitteena korjata koettu epäoikeudenmukaisuus. Kansalaistottelemattomuuden voi nähdä viimeisenä mahdollisuutena vaikuttaa siihen, että epäoikeudenmukaiseksi koettua lakia tai käytäntöä muutetaan. Kansalaistottelemattomuus voi suuntautua julkisen vallan lisäksi yksityisen sektorin toimijaa, kuten yritystä vastaan. Yleistä oikeutusta kansalaistottelemattomuudelle on vaikea esittää, joten jokainen teko on pikemminkin oikeutettava erikseen.

Kansalaistottelemattomuuteen liittyy aina lain rikkominen. Siihen ryhdytään, kun syyt lain rikkomiseen katsotaan painavammiksi kuin sen noudattamiseen. Tämä ei tarkoita lain kyseenalaistamista yleensä: kansalaistottelemattomuudella vastustetaan jotain tiettyä lakia tai asiaa, ei lakia itsessään. Kansalaistottelemattomuuteen ryhtyvät ovat siten myös valmiita siihen, että saavat teostaan rangaistuksen.

Kansalaistottelemattomuudella on sanottu olevan kaksi muotoa: suora ja epäsuora. Näistä ensimmäinen viittaa sellaisiin tapauksiin, joissa rikottava laki itsessään on protestin kohde, ja jälkimmäinen taasen niihin tapauksiin, joissa laki, jota tietoisesti rikotaan, ei itsessään ole protestin kohde. Kansalaistottelemattomuus voidaan jakaa myös aktiiviseen ja passiiviseen muotoon. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan lain aktiivista rikkomista omalla toiminnalla, kun taas jälkimmäisessä lakia rikotaan jättämällä jotain tekemättä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Henry David Thoreau, kuuluisan Kansalaistottelemattomuus-esseen (1848) kirjoittaja, harjoitti passiivista kansalaistottelemattomuutta kieltäytymällä maksamasta henkiveroa protestina orjuutta ja Meksikon sotaa vastaan.

Kansalaistottelemattomuus kuuluu ei-parlamentaarisen poliittisen toiminnan muotojen joukkoon. Ei-parlamentaarinen poliittinen toiminta voidaan jakaa lailliseen ja laittomaan. Laillinen toiminta on väkivallatonta, ja tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa luvalliset mielenosoitukset. Laittoman toiminnan ääripäätä puolestaan edustavat terrorismin erilaiset muodot. Tällöin nimen omaan puututaan ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen, ja pyritään levittämään mahdollisimman paljon pelkoa ja kauhua.

Kansalaistottelemattomuus voidaan sijoittaa laittoman ei-parlamentaarisen toiminnan lievimmäksi muodoksi, kun mittarina käytetään toiminnan väkivaltaisuutta. Näin ymmärrettynä kansalaistottelemattomuudessa pyritään minimoimaan väkivallan käyttö. Toiminnan myötä saattaa syntyä omaisuusvahinkoja, mutta niihin ei tietoisesti pyritä. Varhainen tunnettu esimerkki suomalaisesta kansalaistottelemattomuudesta on kevään 1979 Koijärvi-liike, jonka puitteissa pyrittiin estämään järven pintaa laskevan ojan syventäminen.

Kysymys siitä onko kansalaistottelemattomuus määritelmällisesti väkivallatonta, on yksi merkittävimmistä tutkijoiden näkemyksiä jakaneista seikoista. Kansalaistottelemattomuuden ja väkivallattomuuden suhdetta voidaan tarkastella ainakin kolmesta eri näkökulmasta. Näistä tiukimman mukaan kansalaistottelemattomuuteen ei kuulu väkivalta tai vahingonteko ihmisiä tai omaisuutta kohtaan. Hieman lievempi on näkemys, joka korostaa ennen kaikkea henkilöiden, muttei välttämättä omaisuuden suojaa. Kolmas näkemys hyväksyy rajallisen ja kontrolloidun itsepuolustuksen sellaisissa tapauksissa, joissa väkivalta on lähtenyt poliisin tai sivullisten toimesta. Tässäkään tapauksessa ei siis hyväksytä väkivallan alullepanoa.

Kaksi luultavasti tunnetuinta rauhanomaisen kansalaistottelemattomuuden puolestapuhujaa olivat Mohandas Gandhi ja Martin Luther King, jotka molemmat olivat tutustuneet Henry David Thoreaun ajatuksiin. Gandhi, joka kävi vastarintakampanjoita niin Etelä-Afrikassa kuin Intiassakin, tunnetaan passiivisen vastarinnan, satyagrahan, opistaan. Gandhin mukaan kansalaistottelemattomuuteen ei kuulu väkivalta toisten oikeuksia kohtaan, eikä kansalaistottelemattomuuden harjoittajan myöskään tule tehdä vastarintaa, mikäli häntä itseään kohdellaan väkivaltaisesti. On sanottu, että Gandhin myötä Thoreaun esseestä tuli eräänlainen oppikirja siviilirohkeudesta. Martin Luther King puolestaan tutustui Thoreaun kirjoituksiin juuri Gandhin opetusten kautta.

Kirjallisuutta aiheesta

Gandhi, Mohandas 1983: Kirjoituksia. Eila Salomaa ja Jukka Viitanen (toim. ja suom.) Helsinki: Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry.

Harris, Paul (ed.) 1989: Civil Disobedience. Lanham, MD: University Press of America.

Lauhakangas, Outi (toim.) 1986: Kansalaistottelemattomuudesta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Thoreau, Henry David 1986: Kansalaistottelemattomuus. Suomentanut Outi Lauhakangas. Teoksessa Lauhakangas, Outi (toim.): Kansalaistottelemattomuudesta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. 15-44.

Johanna Konttori