Maaseutu ja kansalaisyhteiskunta

Työryhmä kokoontuu vain torstaina 17.2.

Sali: Ag C134 (Agora, 1. krs)

Vetäjät:

Kaisu Kumpulainen, Jyväskylän yliopisto
kaisu.kumpulainen[at]jyu.fi

Ritva Pihlaja, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Työryhmän kuvaus

Kansalaistoiminta ja yhdistykset ovat olleet luontevia toimimisen tapoja suomalaisella maaseudulla, oli sitten kyseessä raittius-, työväen-, nuoriso- tai urheiluseuran tai kyläyhdistyksen toiminta. Kansalaistoiminnan luonne on kuitenkin muuttunut. Ihmiset eivät sitoudu enää yhdistystoimintaan ja paikallisyhteisöihin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Aktiiviset toimijat vanhenevat. Lisäksi hankemaailma ja kehittämisprojektit ovat haastaneet maaseudun kansalaistoimintaa. Yhdistystoiminnan käytännöt ovat muuttuneet yhä yritysmäisemmiksi. Kehittämistoiminta ja hanketoiminta vaativat tekijöiltään paljon.

Merkittävä muutoksen ulottuvuus liittyy kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin rajoihin. Ne ovat liikkeessä, ja tämä tuo omat haasteensa maaseudulle ja kylille. Kuntien palvelurakenneuudistuksessa laitetaan toivoa kansalaistoimijoiden aktiivisuudelle kylien palvelujen ja elinolojen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Moni julkisen sektorin aiemmin hoitama tehtävä on siirtymässä kansalaisyhteiskunnan vastuulle.

Miten tämä vaikuttaa maaseudun kansalaistoimintaan? Onko maaseudun yhdistystoiminta jakautumassa "puuhasteleviin" perinteisiin yhdistyksiin ja vaativia palvelu- ja kehittämistehtäviä hoitaviin yhdistyksiin? Miten käy ihmisten osallisuuden, yhteisöllisyyden, vapaaehtoistoiminnan? Missä kulkee kansalaistoiminnan, yhdistystoiminnan ja yritystoiminnan raja? Onko kylätoiminta yhteiskunnallista yrittäjyyttä?

Työryhmän ohjelma

Kylätoiminta kansalaistoimintana ja paikallisena kehittämisenä – kehitys Suomessa 1960-2010
Torsti Hyyryläinen

Metsästysseurat maaseudun kansalaistoiminnan kenttänä
Mari Kivitalo (Jyväskylän yliopisto)

Aktiivinen kylä – Kylätoiminta aktiivisen kansalaisuuden rakentajana
Kaisu Kumpulainen (Jyväskylän yliopisto)

  • Jyväskylän yliopisto - Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos - PL 35 (MaB) - 40014 Jyväskylän yliopisto - Puh. (014) 260 1211 (vaihde) - Fax. (014) 260 2535