Liikunnan kansalaistoiminta

Työryhmä kokoontuu sekä torstaina 17.2. että perjantaina 18.2.

Sali: Ag B201 (Agora, 2. krs)

Vetäjä:

Anna-Katriina Salmikangas, Jyväskylän yliopisto
anna-katriina.salmikangas[at]jyu.fi

Työryhmän kuvaus

Suomessa lähes viidennes (18 %) yli 15-vuotiaista osallistuu tavalla tai toisella liikunnan vapaaehtoistyöhön. Muiden EU-maiden keskiarvo on ainoastaan seitsemisen prosenttia (Eurobarometer 2010). SLU:n julkaiseman liikuntatutkimuksen mukaan vuosina 2005-2006 liikunnan vapaaehtoistyöhön osallistui 16 prosenttia 19-65-vuotiaista vastaajista.

Vaikka vapaaehtoista työpanosta liikuntatoimintaan löytyy, vapaaehtoisten sitoutuminen näyttää painottuvan aiempaa enemmän lyhytkestoisiin projekteihin. Uudessa tilanteessa haasteeksi muodostuu vapaaehtoisten löytäminen pitkäjänteisyyttä vaativiin monimuotoisiin seuratehtäviin. Vapaaehtoistyön ja palkkatyön yhdistäminen liikuntaseuroissa on osoittautunut paitsi haastavaksi myös ongelmalliseksi. Yhteistyö julkisen ja yksityisen sektorin kanssa vaatii oppimista ja jatkuvaa toimintakäytäntöjen räätälöintiä. Missä liikunnan kansalaistoiminnassa mennään 2000-luvun alun Suomessa? Riittääkö vapaaehtoisuutta tulevaisuudessa? Työryhmään ovat tervetulleita sekä tutkimus- että hankeraportit.

Työryhmän ohjelma

TORSTAI 17.2.

Klo 15.00-15.05 Alkusanat
Anna-Katriina Salmikangas

Klo 15.05-15.45 Kyläseuran muodonmuutos Pohjois-Karjalassa
Hannu Itkonen

Klo 15.45-16.25 KUHAT KUMPULASTA 1956 - 2011. Helsingin työläisalueilta pääkaupunkiseudun johtavaksi vesipalloseuraksi
Kalervo Ilmanen

Klo 16.25-16.45 Kahvitauko

Klo 16.45-17.25 Kuusamon Erä-Veikot kuusamolaisessa liikuntakulttuurissa toisesta maailmansodasta nykypäivään
Henna Törmänen

PERJANTAI 18.2.2011

Klo 9.00-9.40 Kohti ammattimaisempaa yleishyödyllisten seurojen johtamista - Haasteita ja ratkaisuja taitoluistelussa
Eeva Sunnari

Klo 9.40-10.20 Seuratoiminnan kehittämistuen käynnistymisen edellytykset
Matti Hakamäki

Klo 10.20-11.00 Liikuntakulttuurin muutoksen tutkimisesta
Anu Gretschel & Päivi Berg

  • Jyväskylän yliopisto - Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos - PL 35 (MaB) - 40014 Jyväskylän yliopisto - Puh. (014) 260 1211 (vaihde) - Fax. (014) 260 2535