Sosiaaliset verkostot

Sosiaaliset verkostot

Émile Durkheim osoitti teoksessaan Sosiologian metodisäännöt (1982/1895) sosiaalisten suhteiden merkityksen yksilön selviytymiselle modernissa yhteiskunnassa. Myös useimmat verkostoanalyysiin pohjautuvat tutkimukset saivat pontimensa sosiologian perinteisestä kysymyksenasettelusta: yksilön ja yhteisön välisen suhteen merkityksestä. Verkostojen analyysista muodostui 1960-luvulla yksi sosiologian behavioristisen perinteen merkittävä tutkimusalue. Sosiaalisten verkostojen analyysi on varsin tyypillisesti ollut yksilötasoisten, egokeskeisten verkostojen analyysia. Tällöin sosiaalisia verkostoja on pidetty resursseina, jotka muodostuvat esimerkiksi yksilön ystävistä ja tuttavista. Verkostoihin liittyvää tutkimusta on lisäksi tehty muun muassa organisaatioverkostoihin, eliittiverkostoihin ja politiikkaverkostoihin liittyen.

Sosiaalisten verkostojen tutkimus on vilkastunut Suomessa viime vuosina. Tämä koskee myös kansalaisyhteiskunnan tutkimusta. Lisääntynyt kiinnostus on osittain seurausta siitä, että verkostojen tutkimus on ollut osa sosiaalisen pääoman tutkimusta ja sen kohteena ovat siltä osin olleet vastaavat kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja yhteenliittymät. Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta voidaan tutkia esimerkiksi Internetiin, yhdistyksiin ja erilaisiin vapaamuotoisiin ryhmiin liittyvää verkostoitumista, tai toisaalta yksilökeskeisesti sukulaisten, tuttavien tai vaikkapa työtovereiden muodostamia verkostoja.

Verkosto koostuu joukosta toimijoita eli solmuja (nodes), jotka yhdistyvät toisiinsa suhteiden (relations) kautta. Solmuja voivat olla esimerkiksi ihmiset, yritykset tai valtiot. Suhteet puolestaan voivat perustua esimerkiksi rooleihin (ystävä, sukulainen, yhtiökumppani), vuorovaikutukseen (keskustelu ja riidat), yhteenkuuluvuuteen (jäsenyys samassa yhdistyksessä) tai vaikkapa aineellisten voimavarojen vaihtoon (ostaminen). Tutkimusperinteessä verkoston käsitettä on käytetty ainakin kolmella eri tavalla. Verkosto yleisenä metaforana voi kuvata jollain tavoin monimutkaisia, ehkä hajautettuja sosiaalisia järjestelmiä (esim. verkostoyhteiskunta). Metaforana se ei tarjoa varsinaisesti mitään analyyttisia työkaluja verkoston rakenteen tutkimiseen. Toiseksi verkoston käsitettä voidaan käyttää myös tieteellisen teorian osana. Esimerkiksi James Coleman (1990) on yhdistänyt verkostoteoriaa ja rationaalisen valinnan teoriaan tutkiessaan sosiaalisen rakenteen tiiviyden merkitystä toimijoiden väliselle luottamukselle ja sen myötä yhteistyön tekemiselle. Ronald Burt (1992) taas puhuu rakenteellisista aukoista viitaten tiettyjen, toimijan yksinään hallitsemien suhteiden tuottamiin informaatio- ja kontrollihyötyihin verkoston muihin jäseniin nähden. Kolmanneksi verkostot voidaan myös ymmärtää joukkona tutkimusmenetelmiä. Kyse on silloin verkostoanalyyttisesta tavasta hankkia ja käsitellä tutkimusaineistoa.

Verkostoja koskevat sosiaalisen pääoman tutkimukset voidaan jaotella sen mukaan, keskittyvätkö ne toimijoiden rakenteellisiin verkostoasemiin vai verkostoissa saatavilla oleviin resursseihin. Ensin mainitussa lähestymistavassa tarkastellaan esimerkiksi suhteiden vahvuutta: ovatko kyseessä yksilöiden väliset vahvat siteet (esimerkiksi pitkäaikaiset ystävyyssuhteet), jotka nivoutuneena toisiin verkostoihin muodostavat laajempia verkostoja, vai niin sanotut heikot siteet, jotka viittaavat epäsuoriin kontakteihin verkostojen jäsenten välillä (esimerkiksi tutut samassa harrastusryhmässä). Vahvat ja heikot siteet vastaavat pitkälti sosiaalisen pääoman jakoa sitovaan (bonding) ja yhdistävään (bridging), mutta ensin mainitut liittyvät käsitteellisesti keskeisemmin juuri sosiaalisten verkostojen rakenteisiin. Heikkojen siteiden suuri merkitys perustuu siihen, että ne ovat sosiaalisessa rakenteessa strategisesti tärkeitä. Tähän liittyvät myös Burtin mainitsemat rakenteelliset aukot ja se näkemys, että verkoston rakenne vaikuttaa toimijan menestymiseen. Toisessa lähestymistavassa tarkastelun kohteena ovat verkostokontaktien kautta toimijoille mahdollistuvien resurssien määrä ja variaatio; näin ollen verkostosuhteiden sosiaalinen pääoma piilee niissä resursseissa, joita verkostokontakteilla on tai joihin heidän kauttaan on pääsy. Usein resurssipainotteiset verkostotutkimukset ovat olleet sosiaalisten tukiverkostojen analyysia ja sen hahmottamista, mikä tai mitkä tekijät määrittävät verkostoista yksilöille koituvia hyötyjä. Näitä katsotaan olevan esimerkiksi verkostokontaktien määrä, heterogeenisyys ja sosiaaliset asemat sekä toisaalta verkostosuhteiden laatu (esim. Lin 1982; Wellman 1979).

Jeffrey Travers ja Stanley Milgram (1969) valitsivat kuuluisassa tutkimuksessaan satunnaisesti kaksi joukkoa lähettäjiä ja kaksi joukkoa vastaanottajia eri puolelta Yhdysvaltoja. Koehenkilöt oli valittu satunnaisesti, eikä heidän oletettu tuntevan toisiaan. Lähettäjät saivat tehtäväkseen toimittaa pienen lähetyksen ystävälleen tai tuttavalleen, jonka he arvelivat mahdollisesti tuntevan annetun vastaanottajan. Toinen ryhmistä käytti liiketuttaviaan, toinen tuttaviaan, jotka asuivat lähellä vastaanottajia. Lähetykset löysivät perille nopeammin ammatillisia kanavia pitkin. Tutkimukset osoittivat paitsi sosiaalisten suhteiden tiheyttä myös sitä, kuinka erilaisilla sosiaalisilla ryhmillä on hyvin erilaiset mahdollisuudet hyödyntää vuorovaikutusverkostojen kautta syntyviä resursseja ja sosiaalista pääomaa. Tutkimukset siirsivät painopistettä suorien kontaktien analyysista välillisten sosiaalisten suhteiden analyysiin sosiaalisissa verkostoissa.

Mark Granovetter (1973) on pyrkinyt osoittamaan, millainen merkitys epäsuorilla kontakteilla on informaation kulkuun yhteisössä. Heikkoja siteitä ovat epävirallisemmat tuttavuudet, joita kaikilla on asuinympäristössään ja elämässään. Granovetter arveli, että vahvoille siteille oli annettu liian suuri merkitys ihmisten ja yhteisöjen toimintaa ja toimivuutta arvioitaessa, ja että heikot siteet ovat itse asiassa tärkeämpiä kuin vahvat. Empiirisen tutkimuksensa pohjalta Granovetter pyrki luomaan yleisempää sosiologista (verkosto)teoriaa, jossa yksilöiden sosiaaliset verkostot luovat heidän sosiaalisen ympäristönsä. Jossakin mielessä Granovetter yritti näin ratkaista mikro- ja makrotason sosiologisten selitysten välistä ristiriitaa.

Sosiaalisen pääoman lisäksi verkostotutkimuksen avulla voidaan selvittää myös toimijoiden käsityksissä, asenteissa ja toimintatavoissa ilmeneviä samankaltaisuuksia, jotka ilmenevät sosiaalisten suhteiden kautta. Tällöin pyritään joko selittämään jaettuja asenteita ja toimintatapoja samankaltaisilla verkostoympäristöillä (konvergenssi) tai tutkimaan, miten asenteet ja toimintatavat leviävät vuorovaikutuksessa (tartunta).

Kirjallisuutta aiheesta

Borgatti, S.P. & Foster, P.C. 2003. The Network Paradigm in Organizational Research: A Review and Typology. Journal of Management 29 (6), 991-1013.

Burt, R. 1992. Structural holes. The social structure of competition. Harvard University Press, Cambridge.

Coleman, J. 1990. Foundations of Social Theory. Harvard university Press, Cambridge.

Granovetter, M. 1973. The strength of weak ties. American Journal of Sociology 78, 1360-1380.

Johanson, J., Mattila, M. & Uusikylä, P. 1995. Johdatus verkostoanalyysiin. Kuluttajatutkimuskeskus, Helsinki.

Marsden, P.V. & Lin, N. (toim.) 1982. Social structure and network analysis. Sage, Beverly Hills, London & New Delhi.

Tomi Kankainen & Veli-Matti Salminen