Sijainti: Pääsivu Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura

Tietoa seurasta

Yleistä tietoa Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seurasta

Mikä on Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura?

Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura toimii yhdysverkostona eri organisaatioissa toimivien tutkijoiden ja kehittäjien - esimerkiksi kansalaistoiminnan, yhdistyskentän tai vapaaehtoistyön teemojen parissa työskentelevien - välillä ja tekee heidän tutkimus- ja kehittämistyötään tunnetuksi. Seuran hallituksen jäsenet tulevat eri toimialueilta: yliopistoista, ammattikorkeakouluista ja järjestöistä. Seuran puheenjohtajana kaudella 2013 toimii järjestötyön johtaja Kimmo Kumlander HUMAKista.

Seura julkaisee Kansalaisyhteiskunta-verkkolehteä, joka kokoaa yhteen kansalaisyhteiskunnan aihepiiriin liittyviä tutkimusartikkeleita, katsauksia, kokemuksia sekä kirja-arvioita.

Seura järjestää kahden vuoden välein valtakunnallisen seminaarin, Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät. Edelliset päivät järjestettiin Mikkelissä 2013.

Seuran perustamisen taustalla on kansalaisyhteiskunnan tärkeys ja lisääntyvä merkitys kansalaisten demokraattisen ja sosiaalisen toiminnan alueena. Tämä näkyy monin tavoin tutkimuksen, opetuksen ja kehittämistyön merkityksen korostumisena ja avautuvina käytännön tarpeina. Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tutkimus on suhteellisen laajaa, mutta hajanaista ja muodollisesti heikosti verkostoitunutta. Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura tarjoaa jäsenilleen uudenlaisen yhteistyö- ja kehittämisverkoston osana kansalaisyhteiskunnan laajenevaa ja muuttuvaa kenttää. Tule mukaan kansalaisyhteiskunnan yhteisiin talkoisiin ja liity jäseneksi kasvavaan joukkoomme!

  • Jyväskylän yliopisto - Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos - PL 35 (MaB) - 40014 Jyväskylän yliopisto - Puh. (014) 260 1211 (vaihde) - Fax. (014) 260 2535