Päivi Uljas: Taistelu sosiaaliturvasta.
Työttömyysturva, työeläke, sairausvakuutus ja muut sosiaaliturvaan kuuluvat etuudet ovat meille itsestään selvyyksiä, ne kuuluvat hyvinvointivaltion etuuksiin. Harva meistä kuitenkaan pysähtyy miettimään kuinka tämä etuuksia tarjoava sosiaaliturvajärjestelmämme on syntynyt. Harva myöskään tietää, että suuri kiitos nykyisestä sosiaaliturvastamme kuuluu äideille, jotka puolustivat oikeuttaan lapsilisiin. Pitkään sosiaaliturvan rakentumista on tulkittu rakenteellisten tekijöiden kautta ja sen on nähty syntyneen asiantuntijoiden ja poliitikkojen aikaansaannoksena. Päivi Uljaan kirja Taistelu sosiaaliturvasta tuo uutta näkökulmaa tähän keskusteluun. Uljas tarkastelee sosiaaliturvan rakentumista 1950–1960-luvuilla ammattiyhdistysliikkeen toiminnan kautta. Uljas osoittaa kirjassaan, että hyvinvointivaltiotamme ei rakennettu pelkästään ylhäältä käsin, vaan kansalaistoiminnalla oli tärkeä merkitys uudistusten aikaansaamisessa. Päivi Uljaan teos on uranuurtaja omalla alueellaan, aiemmin ei ole tehty tutkimuksia, joissa ammattiyhdistysliikkeen ja yksittäisten kansalaisten merkitystä sosiaaliturvan uudistamisessa olisi tuotu esiin näin laajassa mittakaavassa.
Päivi Uljaan kirja pohjautuu hänen pro gradu työhönsä, joka on valmistunut Helsingin yliopiston Suomen historian laitokselle vuonna 2004. Uljaalla itsellään on paljon kokemusta ammattiyhdistystoiminnasta, sillä hän on työskennellyt Suomen Elintarviketyöläisten liitossa 28 vuotta ja ollut mukana useiden kansalaisjärjestöjen toiminnassa. Pitkä kokemus heijastuu asiantuntemuksena myös Taistelu sosiaaliturvasta kirjassa. Teoksen lähdeaineisto koostuu ammattiosastojen sekä eduskunnan pöytäkirjoista, ammattiosastojen lähettämistä kirjeistä eduskunnalle, ammattiyhdistysaktiivien haastatteluista ja Kansan Uutisten artikkeleista. Aineisto on hyvin monipuolinen ja kattava ja sitä on tutkimuksessa hyödynnetty taitavasti. Arvokkaan lisän kirjaan tuovat ammattiyhdistysaktiivien haastattelut, joiden avulla lukija pääsee kurkistamaan sosiaaliturvakamppailun nostattamiin kiihkeisiin tunnelmiin.
Päivi Uljaan kirjassa sosiaaliturvan muodostumista lähestytään neljän eri asiakokonaisuuden kautta. Aluksi hahmotellaan ajanjakson taloudelliset ja sosiaaliset taustapuitteet, jonka jälkeen siirrytään tarkastelemaan ammattiyhdistysliikkeen historiaa ja toimintamalleja. Taustoituksen jälkeen siirrytään varsinaiseen asiaan, eli sosiaaliturvajärjestelmän luomiseen ja siihen liittyviin taustakamppailuihin. Kirja tarjoaa lukijalle rakenteellisen tarkastelun rinnalle uusia näkökulmia sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen. Lukijalle annetaan mahdollisuus tarkastella ajan tapahtumia niin yhteiskunnallisen muutoksen, poliittisen pelin kuin kansalaisvaikuttamisenkin näkökulmista.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Sosiaaliturvan uudistamiseen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa 1950-luvun kassakriisistä, jolloin hallitus aikoi supistaa sosiaalietuuksia ja lapsilisät olivat ensimmäisiä leikkausten kohteita. Hallituksen toimenpiteet saivat äidit ympäri Suomen hermostumaan ja liikehtimään lapsilisien säilyttämiseksi. Useat mielenosoitukset sekä sadat kirjelmät lopulta johtivat siihen, ettei lapsilisiä leikattu ja hallitus joutui muuttamaan suunnitelmiaan. Äitien aloittama liikehdintä jatkui myöhemmin aktiivisen ammattiyhdistysväen toimintana koko sosiaaliturvan uudistamiseksi. Tarvittiin useita mielenosoituksia, kirjelmiä, lakkoja ja kannanottoja, jotta nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä saatiin aikaiseksi.
Olosuhteet nousevat tärkeään rooliin pohdittaessa syitä kansalaisten liikehdintään. Päivi Uljas kuvaa kirjassaan hyvin tarkasti suomalaisen yhteiskunnan olosuhteita sosiaaliturvauudistuksen ollessa käynnissä. Tämä on erittäin tarpeellista, sillä sosiaaliturvan uudistaminen ei tietystikään tapahtunut tyhjiössä, vaan siihen olivat vaikuttamassa monet yhteiskunnalliset tekijät. Yksi tärkeimmistä oli käynnissä oleva rakennemuutos. Kansalaisten muuttaessa työn perässä kaupunkeihin, muuttuivat myös turvaverkostot. Monelle yhteiskunnan tarjoama tuki muuttui aiempaa tärkeämmäksi. Suomessa yhteiskunnan rakennemuutos tapahtui verrattain myöhään, mutta paljon nopeammin kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Rakennemuutoksen taustalla olivat vaikuttamassa sekä nopea teollistumiskehitys että maaltamuutto. Perinteiset yhteisöllisyyden muodot katosivat samoin kuin aiemmin valinneet keskinäisen huolenpidon mallit. Perheen keskeinen merkitys sosiaalisen turvan muodostajana hajosi, kun lapset muuttivat työnperässä kaupunkiin. Näin ollen ammattiyhdistysväen liikehdintä sosiaaliturvan parantamiseksi oli välttämätöntä, jotta kansalaiset pystyivät selviämään uusissa olosuhteissa.
Uljaan teoksessa huomattavan tärkeää on äänen antaminen ammattiyhdistysväen edustajille, jotka olivat mukana vaikuttamassa sosiaaliturvan uudistamiseen. Haastateltujen lainauksista saa hyvin kattavan kuvan ajan tilanteesta ja ammattiyhdistysväen toimien välttämättömyydestä. Teuvo Kauhasen, Mauri Perän, Marja Myllyniemen ja monen muun ammattiyhdistysaktiivin haastattelut tuovat elävästi esiin kansalaisten kokemukset ja tunnelmat hallituksen suunnittelemista sosiaaliturvan uudistuksista. Lainaukset tuovat tämän alan tutkimukseen jotain uutta, jota ei aiemmissa tutkimuksissa ole tuotu ilmi. Huomattavaa sosiaaliturvan uudistamisessa on liikkeen yhtenäisyys ja aktiivien solidaarisuus liikkeeseen kuulumattomia kohtaan. Esimerkiksi työttömyysturvan parannuksia vaadittiin kaikille, myös niille, jotka eivät olleet työttömyyskassojen piirissä. Ammattiyhdistysväen toiminta muodostui laajaksi ulkoparlamentaariseksi liikkeeksi, jonka päämääränä oli ajaa sosiaaliturvan uudistusta kaikkien hyväksi, asuinpaikkaan ja poliittiseen katsantokantaan riippumatta.
Taistelu sosiaaliturvasta tarjoaa lukijalleen kattavan kuvan ammattiyhdistysväen toimintatavoista vaadittujen uudistusten ajamiseksi. Voidaan kai sanoa, että suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle on tyypillistä rauhanomainen, suunnitelmallinen ja myös varovaiseksi luonnehdittu toimintatapa. Vaikuttamistoimintaa tehdään kirjelmien, neuvottelujen ja tarkkaan suunniteltujen mielenosoitusten voimin. Sosiaaliturvan uudistamiseksi onnistuttiin mobilisoimaan runsain määrin kansalaisia, esimerkiksi mielenosoituksiin osallistui jopa kymmeniätuhansia ihmisiä, mikä on Suomen mittakaavassa huomattavan suuri määrä. Näillä toimintatavoilla saavutettiin näkyviä tuloksia, jotka olivat edistämässä kansalaisten luottamusta yhteisen toiminnan kannattavuuteen. Toiminnan tuloksellisuus vaikuttaisi siis olevan ensiarvoisen tärkeää kansalaisten osallistumiselle yhteisen hyvän edistämiseksi ja tämä näkyy myös ammattiyhdistysliikkeen toiminnassa sosiaaliturvakamppailun aikana.
Äitien aloittama ja sittemmin ammattiyhdistysväen jatkama liikehdintä osoittavat, että yhteisellä toiminnalla voidaan vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin ja käynnissä oleviin muutoksiin. Kun toiminnalla saatiin aikaan toivottuja tuloksia, aktivoituivat myös toiminnassa vähemmän mukana olevat henkilöt osallistumaan. Uljas toteaa, että toiminta sinänsä ei ollut lähellekään niin tärkeää kuin se, että henkilöt itse nousivat toimijoiksi. Tämä on nähdäkseni tärkeä huomio pohdittaessa kansalaistoiminnan olemusta. Olemassa olevien rakenteiden vastustaminen ja uudistusten vaatiminen vaatii toimijoilta rohkeutta. Ammattiyhdistysaktiivien haastatteluista kuultaakin läpi toimijoiden ylpeys rohkeista teoistaan. Päivi Uljas korostaa toimijoiden rohkeita tekoja seuraavin sanoin ”Uudistukset saatiin aikaan valtapolitiikan kyseenalaistaneen joukkoliikkeen voimin – ei kuuliaisuudella.” (Uljas 2005, 220). Joskus mielenosoituksiin tai lakkoihin osallistumisella saattoi olla harmittavia seurauksia, kun työnantajat irtisanoivat työntekijöitään mielenilmausten vuoksi. Joukkoliikkeen solidaarisuus kuitenkin nousi myös tässä kohden arvoonsa ja hattu pantiin kiertämään irtisanottujen auttamiseksi.
Kirjan tapahtumia on mielenkiintoista verrata nykyhetkeen ja tämän hetkisen hallituksen toimiin taantuman keskellä. Jälleen olemme tilanteessa, jossa hallituksella on paineita karsia menoja taantuman kourissa kärvistelevän kansantalouden vuoksi. Painetta on myös sosiaaliturvan uudistamiseen ja tätä työtä varten on perustettu SATA-komitea. Tietoa komitean toimista ja ehdotuksista sosiaaliturvan muuttamiseksi on tihkunut varsin harvakseltaan. Kuitenkaan uudistukset eivät ole saaneet kansaa liikehtimään 1950–1960-luvun tapaan. Mistä tämä kertoo, olemmeko tyytyväisiä muutoksiin? Toki toimintamallit ovat 50 vuodessa muuttuneet ja kansalaisaktiivisuus on siirtynyt kirjelmistä vaikuttamiseen verkossa, mutta suuri merkitys on myös vallitsevilla olosuhteilla. Uljas korostaa kirjassaan, että suotuisat olosuhteet ovat vaikuttamassa kansalaisten osallistumisaktiivisuuteen tärkeänä pitämiensä asioiden puolesta. Positiiviset näköalat sen suhteen, että yhteisellä toiminnalla saadaan haluttuja muutoksia aikaan, ovat omiaan siivittämään kansalaistoimintaa eteenpäin. Pohdittavaksi siis jää, ovatko vallitsevat olosuhteet sellaiset, että ne kannustavat kansalaisia toimimaan omien etujensa ajamiseksi.
Päivi Uljaan kirja osoittaa mielestäni hyvin sen, kuinka kansalaistoiminnalla voi olla suuria vaikutuksia yhteiskunnallisiin muutoksiin. Kansalaistoimintaa pitäisi kuitenkin saada enemmän näkyviin alan kirjallisuudessa ja aihepiirin lisätutkimus olisi myös tarpeellista. Rakenteellisten tarkastelujen rinnalle tarvitaan vaihtoehtoisia näkemyksiä, joissa ääni annetaan niille, jotka ovat olleet vaikuttamassa muutosten syntymiseen. Päivi Uljas toteaakin, että ” Kansalaistoiminnan tutkiminen saattaa syventää näkemystä yhteiskunnallisten muutosten syistä ja seurauksista, sillä sosiaalinen todellisuus rakentuu ihmisten keskuudessa, heidän toiminnassaan ja mielissään.” (Uljas 2005, 238). Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kansalaistoiminnasta ja – vaikuttamisesta kiinnostuneille.
Katja Häkkilä
