Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Arvostelut ja uutuudet Arvostelut-kansio Arvostelu: Vastademokratia. Politiikka epäluulon aikakaudella (Riikka Viander)

Arvostelu: Vastademokratia. Politiikka epäluulon aikakaudella (Riikka Viander)

Arvostelu: Vastademokratia. Politiikka epäluulon aikakaudella. Vastapaino, Tampere 2008
Pierre Rosanvallon on ranskalainen demokratiatutkija, joka on 1970-luvulta alkaen tutkinut ranskalaista yhteiskuntaa. Nykyisin hän on keskittynyt demokratiaan yleensä. Rosanvallonin Vastademokratia on miellyttävä lukukokemus, joka avaa lukijalleen uuden näkökulman hyvin ajankohtaisiin teemoihin, edustuksellisen demokratian kriisiin ja kansalaisten lisääntyvään epäluottamukseen poliittisia johtajia kohtaan. Rosanvallon on kehitellyt kansalaislähtöistä poliittista toimijuutta, jota hän nimittää vastademokratiaksi. Se ei ole demokratian vastaista toimintaa, kuten nimestä voisi päätellä, vaan nykyisin unohdettu kansalaisten oikeus valvoa, tuomita ja torjua poliittisten päättäjien toimintaa. Rosanvallon mukaan nykyisin keskitytään vain äänestysdemokratian parantamiseen ja suoran demokratian muotojen kehittämiseen siten, että kansalaiset osallistuisivat poliittisiin instituutioihin. Näiden lisäksi vastademokratia on demokratian toinen tukipilari, jonka tunnustamisella voidaan syventää demokratiaa entisestään ja löytää realistinen ulospääsy edustuksellisen demokratian ongelmiin.  

 

Rosanvallon käy teoksessaan läpi vastademokratiaan liittyviä käsitteitä historian avulla. Hän esittelee kokeiluja ja menetelmiä eri puolilta maailmaa, mutta tarkastelee käsitteitä myös käsitehistoriallisesta näkökulmasta. Poliittisista ajattelijoista hän tukeutuu useisiin keskieurooppalaisiin ajattelijoihin, kuten Montesquieuhin ja Arendtiin. Teksti on sujuvaa ja johdattelee lukijaa taitavasti teemasta toiseen. Erityisesti Rosanvallonin johdanto-osuus, jossa hän esittelee ajatuksiaan, on erityisen onnistunut. Siinä hän tuo esille ajattelunsa lähtökohdat, ja hän käy lyhyesti läpi niitä kytköksiä, joita hän liittää vastademokratian diskurssiin.  

Rosanvallon käy läpi vastademokratian muodot, valvonnan, torjunnan ja tuomitsemisen, käyttäen jokaiselle muodolle oman kappaleen. Eniten hän konkretisoi valvontavallan muotoa tuomalla sitä onnistuneesti nykypäivään. Samanlaista käsittelyä olisi toivonut myös torjunnalle ja tuomitsemiselle, sillä niitä hän käsittelee eniten historiallisten esimerkkien kautta. Vielä ennen johtopäätösten tekemistä Rosanvallon puhuu epäluulosta ja demokratiasta. Johtopäätöksissään Rosanvallon hahmottelee uutta yhteisjärjestelmää, mikä ei tosin avaudu lukijalle aivan ensimmäisellä lukukerralla. Vastademokratia-teos on johdattelua Rosanvallonin ajatteluun, ja se on ensimmäinen osa trilogiaa, jossa Rosanvallon käsittelee globalisoituvaa maailmaa ja sen erilaisia poliittisia konteksteja.  

Epäluulon aikakausi  

Epäluuloa Rosanvallon pitää lähtökohtaisesti osana legitimiteettiä, jonka turvin päättäjät toimivat edustuksellisissa demokratioissa. Legitiimiin valtaan liittyy vaara, että yksilöiden edut kaikesta huolimatta pääsevätkin voitolle, ja edustuksellisuudesta tulee herruutta. Legitimiteetti tarvitsee siis luottamusta, ja sitä voidaan hakea vastademokratian keinoin. Luottamuksen kysymyksiin vastataan kahdella tavalla. Yleinen keino on vahvistaa ”äänestysdemokratiaa” mm. lisäämällä vaalien määrää ja kehittämällä suoran demokratian menetelmiä, mutta Rosanvallon keskittyy kirjassaan toiseen tapaan, epävirallisiin käytäntöihin ja yhteiskunnallisiin vastavoimiin, joiden tarkoitus on ”kompensoida heikentynyttä luottamusta organisoidulla epäluottamuksella”. Rosanvallon haluaa yksittäisten tekojen sijaan ymmärtää erilaisia demokratian vastavoimia poliittisena kokonaisuutena, ja hän rakentaa uutta, globaalia historiaa tarkastelemalla historiaa omasta näkökulmastaan.  

Epäluuloa voi tarkastella liberaalista ja demokraattisesta näkökulmasta, ja Rosanvallon on kiinnostunut jälkimmäisestä. Sen tarkoitus on pyrkiä valvomaan, että vaaleilla valitut edustajat pysyvät sitoumuksilleen uskollisina, ja se etsii keinoja, joiden avulla alkuperäisestä vaatimuksesta, yhteisen hyvän huolehtimisesta, voidaan pitää kiinni. Rosanvallonin vastademokratia on demokraattista epäluuloa, joka pyrkii huolehtimaan edellä mainituista tavoitteista torjunnan, valvonnan ja tuomitsemisen kautta. Vastademokratia on yksi politiikan muoto, joka on samaa kokonaisuutta kuin legitiimit demokraattiset instituutiot. Epäluuloisen yhteiskunnan taustalla on Rosanvallonin mukaan kolme tekijää. Tieteellisen näkökulman mukaan kansalaiset ovat alisteisia tieteelle ja teknologialle, jotka viimeaikaisten katastrofien ja epävarmuuden takia ymmärretään enemmän riskin kuin edistyksen valossa. Tämän lisäksi luottamus talouteen, lähimmäisiin ja vallanpitäjiin on vähentynyt. Epäluulo demokratiaa kohtaan on kytköksissä rakenteisiin kohdistuvaan epäluuloon, ja nämä kaksi vahvistavat toisiaan. Samaan aikaan poliittisiin instituutioihin kohdistuu voimakkaita odotuksia ja vaatimuksia, ja niitä esitettäessä viedään legitimiteettiä pois valtainstituutioilta. Rosanvallonin mukaan tämän epäluulon takia demokratiaan ollaan pettyneitä. Ongelma on demokratian muodossa, ei politiikan itsestään heikkenevä muoto. Vallasta on tehty objekti, ja sen halutaan nykyisin olevan mahdollisimman avoin, jotta sen valvonta olisi onnistunutta. Valtaa ei siis enää havitella, kuten aiemmin historiassa, vaan kansalainen ottaa osansa vallasta valvomalla vallanpitäjiä.  

Valvonta  

Ensimmäinen ulottuvuus, valvonta, liittyy Rosanvallonin mukaan kansan suvereeniuteen kahdella tavalla. Kansa saa valita johtajansa äänestämällä, ja sen vaikutuksia pyritään vakiinnuttamaan ja pidentämään pysyvämmällä valvonnalla. Terrori on vääristänyt valvonnan käsitettä, mutta siitä huolimatta kansalaisyhteiskunta on aina valvonut, ja sen valta on kehittynyt. Valvontavallalla on kolme päämuotoa, valppaus, ilmianto ja arviointi, ja ne koettelevat vallan mainetta. Valppaus on läsnäoloa ja tarkkaavaisuutta. Käytännössä valppautta on päättäjien tekojen kritisoiminen ja arviointi. Tällainen yhteiskunnallisen tarkkaavaisuuden muotojen voimistuminen johtaa hajautuneeseen demokratiaan.  

Ilmiantaminen on tunnetuksi tekemistä, ja siihen liittyy julkisuus. Skandaalin synnyttäminen voidaan historian valossa nähdä poliittisena toimintana, mikä nykypäivänä tosin on saanut uusia muotoja. Skandaaleihin liittyy kaksi ulottuvuutta. Se kuvastaa maailman mädäntyneisyyttä, mutta samaan aikaan avoimuutta pidetään poliittisena hyveenä. Rosanvallonin ajattelusta lukija saa uusia työkaluja, joilla voidaan osallistua keskusteluun päättäjien yksityisyydensuojasta ja politiikan viihteellistymisestä. Valvonnan kolmannen muodon, arvioinnin tarkoitus on testata päättäjän pätevyyttä. Kansalaislähtöisen arvioinnin lisäksi Rosanvallon huomioi Uuden julkishallinnon opin, joka on luonut sellaisen vertailemisen ja mittaamisen tarpeen, mikä on historiallisesti merkittävää.  

Eri valvonnan muodot ovat uusien yhteiskunnallisten liikkeiden peruslähtökohtia, ja niitä voitaisiin Rosanvallonin mukaan hyvin tutkia valvontavallan käsitteiden avulla. Tällaisten vastademokraattisten ryhmien tavoitteena on ongelmien nostaminen esille ja rajojen asettaminen vallankäytölle. Niille ominaista on tilanteiden käsittely pysyvien ryhmien kokoamisen sijaan, ja se on hyvin ominaista tälle ajalle. Internetiä on valjastettu poliittiseen käyttöön, mutta Rosanvallonin mukaan yleensä keskitytään vain sen julkisen elämän äänestyksellis-edustukselliseen puoleen. Tämän lisäksi Internet tarjoaa oivan mahdollisuuden valvoa, ilmiantaa ja arvostella, ja valvonta myös toteutuu siellä.  

Torjunta ja tuomitseminen  

Toinen vastademokratian ulottuvuus on torjunta. Sen vahvuus on siinä, että tahto toteutuu joka kerta kokonaan, koska torjunta kohdistuu aina yksiselitteiseen ja selvään ratkaisuun. Kansan suvereenius näkyy yhä enemmän kykynä kieltäytyä jostain asiasta, ja se voi olla äänestämättä jättämistä tai alituista reagoimista päättäjien toimiin. Kansa ikään kuin käyttää veto-oikeutta. Torjunta ilmenee myös käyttäytymisenä silloin, kun kyse on asenteista. Vastademokratiaa ja torjunta liittyy näin kansalaistottelemattomuuden ilmiöön. Torjunnan organisoituja muotoja ovat mm. perustuslakituomioistuimet ja presidentin veto-oikeus. Torjuntaa harjoittaa myös oppositio, mutta puolueiden rappio on vaikeuttanut sen tehtävää kentän jäsentäjänä. Rosanvallon näkee nykykeskustelun ongelmana sen, että mielipiteiden avulla ei enää rakenneta tulevaisuutta ja pyritä valtaan, vaan niiden avulla vain kiistellään.  

Kolmas ulottuvuus on kansan tuomiovallan lisääntyminen. Tästä kertoo politiikan oikeudellistumisen kehitys. Se antaa kansalaisille yhä enemmän tuomiovaltaa suhteessa päättäjiin mm. silloin, kun perusoikeudet on kirjattu primaareiksi perustuslakiin. Rosanvallon näkee kehityksen taustalla tyytymättömyyttä poliittiseen vastuunkantoon ja poliittisen järjestelmän heikkenemistä. Tuomitseminen on vallanpitäjien käyttäytymisen ja tekojen arvostelua. Se herättää keskustelua, mikä on tärkeää, kun halutaan luoda keskustelua demokratian muotojen, äänestyksen ja edustuksellisuuden sekä valvontavallan välille. Rosanvallon esittelee lisäksi antiikin Kreikan kansantuomioistuinta, Englannin impeachment-virkasyytetapaa, amerikkalaista recall-menettelyä ja valamieskäytäntöjä esimerkkeinä tilanteista, joissa kansalaisilla on oikeus käyttää tuomiovaltaa.  

Vastademokratia – poliittista osallistumista  

Rosanvallonin vastademokratian avulla muuttuu ymmärrys poliittisesta osallistumisesta. Vaihtoehtoiset osallistumisen muodot ovat lisääntyneet, vaikka äänestysinto on laskenut. Poliittisen puheen levityskanavat ja kohderyhmät ovat monimuotoistuneet, ja kansalaisilla on äänestämisen sijaan muita mahdollisuuksia ilmaista huolensa. Äänestäminen on vakiintunein kansalaisuuden ilmaus, mutta Rosanvallonin mukaan on tärkeää huomioida myös muut vaikuttamismuodot, kun puhutaan poliittisesta osallistumisesta. Vaikka äänestäminen on vähentynyt, ovat ilmaisu-, osallisuus- ja asioihin puuttumisen muodot levinneet ja voimistuneet, ja ne ovat myös poliittista osallistumista. Tämän takia Rosanvallon pitää passiivista kansalaista myyttinä. Hän muistuttaa myös, että äänestämättä jättäminen ja hiljaisuus ovat poliittisia tekoja. Vastademokratian muodot näkyvät vaaleissa siten, että niissä harjoitetaan enemmän menneen arvostelua kuin tulevaisuuden pohdintaa. Yhä useammin äänestäjät jättävät valitsematta jonkun ehdokkaan, ja kilpailua käydään uudelleenvalinnasta. Poliittinen osallistuminen on yhä enemmän negatiivista, ja tämän takia Rosanvallon puhuukin negatiivisesta suvereeniudesta. Julkiseen elämään osallistuminen on yhä enemmän vihamielistä, kun kansalainen esimerkiksi sitoutuu hylkäämään jonkun asian sen sijaan, että hän sitoutuisi kannattamaan sitä.  

Rosanvallonin mukaan ongelma ei nykyisin ole kansalaisten passiivisuus, vaan epäpoliittisuus, joka johtuu siitä, ettei kansalaisilla ole kokonaisymmärrystä suurista ongelmista. Yhteiseen maailmaan kuulumisen ilmaisut hajoavat, ja vastademokratiassa demokraattinen toiminta ja ei-poliittiset vaikutukset sekoittuvat. Poliittisen hajautumisen myötä politiikan voi ymmärtää koordinoimiseksi ja ohjaamiseksi, ja kansa lakkaa olemasta yhtenäinen hahmo. Epäpoliittisuus yhdistettynä demokraattisuuteen muodostavat keskeisen ristiriidan, johon Rosanvallonin mukaan tulisi paneutua. Vastademokratia on siten ”näkymätöntä” ja vaikea tulkita. Se on ymmärrettävä kokemuksen tilaksi.  

Vastademokratian negatiivinen äärimuoto on populismi, johon Rosanvallon ei missään poliittisessa osallistumisessa toivo edettävän. Hän pitää sitä vastademokratian tautina, joka saattaa vaivata aika ajoin, mutta josta tulee pyrkiä eroon. Populismi on demokratian ihanteiden ja menettelytapojen kieroutunutta nurinkääntämistä, kun taas parhaimmillaan vastademokratian avulla voidaan syventää demokratiaa. Populismiksi voidaan määritellä absoluuttinen vastademokratia silloin, kun sen kaikki kolme muotoa toimivat puhtaina ja päällekkäin. Rosanvallon ei kuitenkaan ole pessimisti. Kun vastademokratian muotoja vahvistetaan, voidaan hänen mukaansa samalla ylittää äänestys-edustuksellisen demokratian instituutioiden rajat, jolloin demokratian käsitteelle voidaan muodostaa uudet rajat. Vastademokratia avaa realistisen ulospääsyn nykyajan poliittiseen pettymykseen. Sen muotojen huomioon ottaminen sallii vastademokratian keinojen rajoitusten ylittämisen, ja samalla se torjuu sen haitallisia ilmenemismuotoja, kuten epäpoliittisuutta ja populismia.  

Riikka Viander

  • Jyväskylän yliopisto - Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos - PL 35 (MaB) - 40014 Jyväskylän yliopisto - Puh. (014) 260 1211 (vaihde) - Fax. (014) 260 2535