Tommi Hoikkala: Waltteri Seretin - nuori mediakansalainen

Waltteri siis kyykytti venäläistä valtiojohtoista RTR –uutistoimistoa sekä Reutersia. Reuters oli kritiikittömästi imuroinut venäläisten oheismateriaalin uutisesta, joka koski Pohjoisen jäämeren uumenissa käynnistynyttä kamppailua maapallon arktisista alueista. Waltteri pokkasi syyskuun lopussa ylimääräisen IS –journalistipalkinnon vuoden parhaasta uutisvinkistä. 

Waltterin esimerkki on mannaa tutkijoille, jotka ovat esitelleet ideoita mediayhteiskunnan nuorten intuitiivisesti kriittisestä mediatajusta. Voisi puhua kansalaisjournalismin iduista tai ainakin nuorten kehkeytymässä olevasta media-aktivismista, Sirkku Kotilaisen termein. Kuka tarvitsee kriittistä mediapedagogiaa, lapset ja nuoret vai kenties aikuiset?  

Onpa väitetty että Waltterin esimerkki kertoo nuorten omasta poliittisuudesta, joka toteutuu poliittisen systeemin ulkopuolella. Nuorten osallistuva kansalaisuus ei ole Waltterin valossa yhtään ruosteessa. Päinvastoin, osallistumisen puite on kaikkien jakama IT –teknologian välittämä viihde- ja käyttökulttuuri. Waltteri oli lukenut uutisen rannalla, tsekannut kohtauksen dvd:ltä ja lähettänyt sähköpostin Ilta-Sanomiin kysyen ”Onko tämä huijaus siis venäläisten vai teidän inhimillinen moka?”  

Kun kirjoitin nuorten omasta poliittisuudesta, se tarkoittaa politiikan lajia, joka ei välttämättä realisoidu vaalikansalaisuudeksi, puoluepoliittisesta toiminnasta puhumattakaan. Pikemminkin on kyse matalasta katseesta ja arjen ulottuvuuksista. Se näkyy huonosti valtajulkisuuksista. (Waltteri on poikkeus.) Sen toimintayhteys on tavallisesti netti ja usein tuo yhteys on kuluttaminen.

Kyse on nuorten omista arkisista päätöksistä ja valinnoista, joilla on jollain tavoin yhteisöllistä merkittävyyttä tai vaikuttavuutta. Debatoiko netin uusyhteisöjen universumeissa, allekirjoittaako nettiadresseja, ostaako reilun kaupan tuotteita vai tuotteita joiden tuotantoketju on epäeettinen. Kierrättääkö, boikotoiko, ottaako kantaa siten miten asioita tulee vastaa arjen elämänkulussa. Tällä tavoin voi osallistua lukuisin tavoin oman elämänsä politiikkaan kukin yksilölliseltä pohjalta ja vaihtuvin sykkein.  

Ilmiö tunnetaan hyvin nuoria koskevassa politologiassa: nuoret ja nuoret aikuiset ovat tämän toiminnan generaattoreita. Sukuopolvitermein on kyse yksilöllisen valinnan massasukupolvista ja sen eri porukoista. Se jengi on kaikessa moninaisuudessaan yksilöllistävän yhteiskunnan kasvattama. Ilmiö siis tunnetaan, mutta konkreettista empiiristä tutkimusta siitä on käsittääkseni vain vähän. Tarkoitan arjen osallistumisetnografiaa mediayhteiskunnan tavisnuorten (”ordinary kids”) tavoista vaikuttaa pienin tai suurin teoin. 

Minulle on sanottu, että kuvaamassani ilmiössä ei ole kyse politiikasta ollenkaan. Ja että politiikkaan alaan ei pitäisi lukea kaikkea. Sitäkin kannattaa miettiä mitä politiikan alaan kuuluu, sen myönnän. 

Yhtä asiaa ihmettelen. Jos ja kun on valtavasti nuorten uutta ja omaa poliittisuutta, miksi ihmeessä se ei kanavoidu äänestämiseksi vaaleissa? Ovatko puolueet ja valtiollinen politiikka nuorten enemmistön mielestä niin surkeassa jamassa, että he vieroksuvat äänestämistä ja vaalikansalaisuutta.? Ja tässä suhteessa Suomi on lähempänä itäisiä "demokratioita" kuin läntisiä, esim. pohjoismaita.

Tommi Hoikkala
tommi.hoikkala at nuorisotutkimus.fi
Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/