Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Vieraskynä Pauliina Maukonen: Kolmas sektori ja työmarkkinapolitiikan tarjoamat mahdollisuudet

Pauliina Maukonen: Kolmas sektori ja työmarkkinapolitiikan tarjoamat mahdollisuudet

Laman jälkeisinä vuosina 1990-luvulla kolmas sektori nousi yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön uutena mahdollisuutena työttömyyden hoidolle. Samaan aikaan järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan roolia korostettiin syrjäytymisen ehkäisyssä. Kolmas sektori on ollut siis viime aikoina poliittisen kiinnostuksen keskiössä. 2000-luvulla uudet tilaaja - tuottaja – mallin mukaiset kumppanuussopimukset kuntien kanssa ovat jo arkipäivää.

Viime aikoina yhteiskunnallinen huomio on kääntynyt kolmannen sektorin rooliin erityisesti välityömarkkinoilla sekä sosiaaliseen yrittämiseen. Mitä näillä oikein tarkoitetaan ja millainen rooli kolmannella sektorilla näissä on? Entä mikä on kolmannen sektorin rooli ja merkitys yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta?

Välityömarkkinat ja välittävä kolmas sektori

Välityömarkkinoiden rakennetta Itä-Suomessa tutkinut Anita Mattila määrittelee välityömarkkinoiden käsitteen poliittis-hallinnolliseksi, jolle ei ole löydettävissä yksiselitteistä vastinetta yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta. Käsitettä käytetään väljästi kokoavana metakäsitteenä kuin myös työllisyystoimintaa suuntaavana ja kehittävänä instrumentaalisena käsitteenä.

Välityömarkkinat toimivat alueellisessa ja paikallisessa kontekstissa työttömyyden ja työllisyyden välissä ja niiden rajapinnoilla. Välityömarkkinoille kuuluvat kaikki ne avoimien työmarkkinoiden ja työttömyyden välissä olevat tuetut palvelut, aktiivitoimenpiteet työttömyyden vähentämiseksi ja niihin sisältyvät työtilaisuudet. Välityömarkkinoiden käsitteellä on yhteys myös yhteisötalouden (social economy) käsitteeseen.

Mattilan mukaan välityömarkkinoilla viitataan myös työmarkkinoiden rakenteelliseen kehitystyöhön, jossa kolmannella sektorilla on kasvava rooli. Esimerkiksi vuonna 2004 sosiaalipalveluista oli jo 18,4 % kolmannen sektorin tuottamaa (vrt. yritykset 8,6 % ja julkinen sektori 73%). Toisaalta välityömarkkinoilla on myös välittävän tai siirtymätyömarkkinoiden merkitys, mikä saattaa eräässä mielessä ylläpitää rakenteellista työttömyyttä erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten osalta. Tällainen kehitys saattaa syventää sosiaalisia jakoja yhteiskunnassamme – epäedulliseen ja pysyvään suuntaan.

Käytännössä välityömarkkinat kuitenkin ruumiillistuvat erilaisten kansalaistoimijoiden ylläpitämiin rakenteisiin ja hallinnoimiin projekteihin, joiden tarkoituksena on esimerkiksi katkaista pitkäaikaistyöttömän työttömyys ja syrjäytymisprosessi ennen siirtymistä varsinaisille työmarkkinoille – yleensä julkisen tai yksityisen sektorin palvelukseen. Työvoimapolitiikan näkökulmasta sama kuuluisi: työttömän työnhakijan sitouttaminen työllistymistä tavoitteleviin toimiin järjestöissä tai niiden valvonnassa tapahtuvan työnteon ja kuntoutuksen avulla.

Välityömarkkinoiden olemassaolo on EU-politiikan mukaista. EU korostaa työvoima- ja sosiaalipolitiikan kuuluvan kansalliselle tasolle ja yhä enenevissä määrin hyvinvointivaltion murentuessa myös paikalliselle tasolle. Tämä paikallistaso ja hyvinvointipalveluiden rakenteellinen muutos, jota alussa kuvasin, synnyttää tiiviin aasinsillan kolmannen sektorin toimijoihin ja ruohonjuuritasolle. Ei ole siis ihme, että välityömarkkinat ovat kansankielellä yhtä kuin palkkatukityö tai palkaton työ yhdistyksessä.

On kuitenkin perusteltua kysyä, että onko välityömarkkinoiden viime aikainen voimallinen kehittäminen ja siihen panostaminen julkisen sektorin toimesta (mm. ESR panostaa uudella ohjelmakaudellaan välityömarkkinoihin ja valtio käyttää noin 40 miljoonaa euroa erityisesti vajaakuntoisten työllistämiseen) todellisuudessa vastuun siirtoa paikallis- ja ruohonjuuritasolle eli käytännössä välittäville yhdistyksille ja niissä toimiville? Sen sijaan, että julkinen sektori pitäisi yllä ja kehittäisi sellaisia mekanismeja, joilla vältyttäisiin välityömarkkinoiden tarpeelta?

Kuinka sosiaalista on sosiaalinen yrittäjyys?

Kolmas sektori, kunnat ja yritykset on järkevä nähdä toistensa täydentäjinä – ei kilpailijoina – työllistämisessä. Yritysten ensisijainen tehtävä ei ole työllistää, vaan tuottaa palvelua tai tuotteita. Yritykset toimivat siis vähemmän sosiaalisesti, mutta entäpä sosiaalisen yrittäjyyden periaatteet omaksuneet yhteisöt ja yritykset?

Jos sosiaalisia yrityksiä (social enterprise) tarkastellaan puhtaasti hallinnon ja johtamisen näkökulmasta, huomataan, että todellisuudessa sosiaalisuus on sosiaalisessa yritystoiminnassa marginaalisessa asemassa. Esimerkiksi vajaakuntoisten palvelua tuottavat säätiöt ja yhdistykset, jotka voidaan lukea sosiaalisiin yrityksiin, ovat hanke- ja projektiyhteiskunnan keskeisiä toimijoita ja niistä hyötyviä. ”Liiketoiminnan laajentaminen tai monipuolistaminen” merkitsevät usein innovaatiotuen hakemista esim. EU:n toimintaryhmiltä tai rakennus/saneeraustuen hakemista ARA:lta tai RAY:ltä.

Kaukana ovat siis ajat, jolloin yhdistyksen pääasialliset avustukset tulivat lähes pyytämättä oman kunnan vuosi tai – kohdeavustusten tileiltä. Varsinainen toiminta sosiaalisissa yrityksissä perustuu erilaisiin tukityöllistämisen muotoihin sekä vapaaehtoisen ja ilman palkkaa sydämellään toimivien, valmentajien, mentorien ja vertaistukijoiden kasvavaan joukkoon. Esimerkiksi Keski-Suomessa vuonna 2007 palkkatukea on tähän asti käyttänyt 230 kolmannen sektorin toimijaa.

Sosiaalisella yrittäjyydellä on kuitenkin toinenkin puoli liiketoimintaosaamisen lisäksi. Sosiaalisella yrittämisellä tarkoitetaan yleisesti ottaen yritystoimintaa sosiaalisin perustein: tärkeintä ei ole voitto eikä tehotuotanto, vaan mielekäs tekeminen (vrt. non profit). Esimerkiksi vajaakuntoisten tai pitkäaikaistyöttömyydestä tulleiden työntekijöiden vajaa tehokkuus korvautuu yrittäjälle ja vastuunkantajalle palkkatuella. On laskettu, että pitkäaikaistyöttömän työteho tai kärjistetymmin työmarkkina-arvo on tutkimusten mukaan vain 45% normaalin työntekijän arvosta ja tehosta. Eli julkinen sektori subventoi yritysten liiketoimintaa erilaisten palkkatukien avulla. Ei siis ihme, että rajat markkinoiden, kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin välissä ovat murtumassa!

Sosiaalisen yrittäjyyden yhteiskunnallinen ja todellinen arvo on sellaisten vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, joilla olisi muutoin heikot edellytykset hankkia työn kautta arvoa omalle elämälle ja itsetunnolle. Sen tarkoitusperät kestävät siis kriittisenkin tutkijan tarkastelun nimenomaan sosiaalisin ja sydämellä toimivan kansalaistoiminnan perustein.

Mutta johtaako tämä tukiviidakossa pendelöinti – tai new public management, kuten sitä yleensä kutsutaan - lopulta siihen, että oma ja yhdistystoiminnan arvomaailmaan ankkuroitu arvoperusta unohtuu ja sosiaalisesta yrittämisestä tulee vain yrittämistä? Palvelujen kilpailuttamisesta aiheutuneet vaikutukset ovat nimittäin jo kolmannen sektorin osalta näkyvissä: sosiaali- ja terveyspuolen palveluita tuottavat yhdistykset ovat perustaneet yrityksiä toimiakseen tehokkaammin.

Kolmas sektori – syrjäytyneiden sektori?

Kolmannella sektorilla on pysyvä yhteiskunnallinen rooli nimenomaan vajaakuntoisten työllistämisessä, sanoi työministeri Tarja Cronberg Jyväskylän ESR:n Equal – hankkeen 3points-seminaarissa 31.10.2007. Rooli tulee korostumaan, koska mm. kuntien tukityöllistäminen tulee vähenemään ensi vuonna. Hallituksen ja politiikan näkökulmasta kolmannen sektorin arvo mitataan siis sen työmarkkinapoliittisen roolin perusteella.

Jos Cronbergin mielipidettä tarkastelee toisesta näkökulmasta, nousee kolmas sektori myös sosiaalipoliittiseksi toimijaksi sen kuntouttavan ja syrjäytymistä ehkäisevän sekä sosiaalityötä lähestyvän merkityksensä vuoksi. Ei ihan pienet saappaat täytettäväksi kansalaislähtöiselle toiminnalle.

Pauliina Maukonen
(spmaukon at yfi.jyu.fi)

Kirjoittaja on yhteiskuntapolitiikan/kulttuuripolitiikan jatkokoulutettava ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelman koordinaattori. Kolumni on syntynyt 3points – kehittämiskumppanuus päätösseminaarin (Jyväskylä 31.10.2007) alustusten ja keskustelujen innoittamana.

  • Jyväskylän yliopisto - Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos - PL 35 (MaB) - 40014 Jyväskylän yliopisto - Puh. (014) 260 1211 (vaihde) - Fax. (014) 260 2535