Muutoksen ilmapiiri
Perinteinen poliittinen osallistuminen on menettänyt merkitystään ja järjestöt tuottavat hyvinvointipalveluita, jotka kuuluivat ennen valtion vastuulle. Samaan aikaan myös uudet kansalaisosallistumisen muodot lisääntyvät. Mistä on kyse? Osaltaan näitä kehityssuuntia selittää 1980-luvulta alkanut julkisen hallinnon uudistusliike, jota nimitetään yhteiskuntatutkimuksen piirissä uudeksi hallinnaksi (governance). Termi governance eli hallinta kuvaa länsimaisten valtarakenteiden muuttumista hierarkkisesta, julkishallintokeskeisestä hallitsemisesta kohti hajautettua, verkostomaista monitoimijamallia (Tiihonen 2004; Pierre 2000).
Seppo Tiihosen (2000, 7) määritelmä hallinnalle on seuraava: "Hallinta on verkostojen luovaa toimintaa ja horisontaalista vuorovaikutusta. Se on valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden yhteistyöhön perustuvaa asioiden käsittelyä." Uudessa hallinnassa kansallisen, ylikansallisen ja paikallisten tasojen sekoittuminen jakaa vastuuta eri toimijoiden välillä. Tämä merkitsee uudenlaisia ja alati muuttuvia valtasuhteita, verkostoja ja liittoumia sekä uusien toimijoiden ilmaantumista politiikan kentälle. Uusi hallinta toimii verkostojen sisällä ja verkostojen kautta: paikallisten ja alueellisten toimijoiden merkitys palveluiden tuottamisessa lisääntyy. Käytännössä tämä tarkoittaa kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, järjestöjen ja yhteisöjen merkityksen lisääntymistä esimerkiksi palveluiden tuottajina (ks. esim. Möttönen 2005; Eriksson 2009).
Edellä kuvattu poliittis-hallinnollinen muutos on ohjannut tekemiemme haastattelujen teemoja. Opiskelijaryhmämme tarkoituksena on ollut tuoda esiin neljällä erilaisella haastattelulla perinteisiä ja uudempia kansalaistoiminnan muotoja kansalaisyhteiskunnan moninaisuudesta ja elinvoimaisuudesta. Jokainen haastattelu on oma kokonaisuutensa, mutta niiden kokonaisrakennetta voidaan hahmottaa kuvatun murroksen pohjalta. Ensimmäisessä haastattelussa muutosta lähestytään maaseudun ja paikallisuuden näkökulmasta. Toisessa puolestaan paljastetaan muutosten merkitystä perinteisten kansalaisjärjestöjen toiminnassa, kun taas kolmannessa osoitetaan kansalais- ja järjestötoiminnan sisällöllisiä murroksia. Neljäs haastattelu kartoittaa hyvinvointivaltion tilaa ja tulevaisuutta kuntatoimijoiden eli julkisen hallinnon osalta.
Haastattelu 1: Kylässä - katsaus Keski-Suomen kylätoimintaan
Haastattelu 2: Mannerheimin Lastensuojeluliitossa uskotaan pitkäjänteiseen työhön ja suuriin vaikutusmahdollisuuksiin
Haastattelu 3: Paremman ihmisen puolesta: Haastattelussa Suomen Transhumanistiliiton puheenjohtaja
Haastattelu 4: Hyvinvointivaltion nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet. Miten järjestöt ovat mukana?
Kirjallisuutta aiheesta:
Eriksson, Kai 2009. Maailma ilman ulkopuolta. Verkostot yhteiskunnallisessa ajattelussa. Helsinki: Gaudeamus.
Möttönen, Sakari, Niemelä, Jorma 2005. Kunta ja kolmas sektori. Yhteistyön uudet muodot. Keuruu: Otava.
Pierre, Jon 2000. Debating Governance: Authority, Steering and Democracy. New York: Oxford University Press.
Tiihonen, Seppo 2004. From Governing to governance. Tampere: Tampere University Press.
Tiihonen, Seppo 2000. Hallinta: kohti uutta mallia. Helsinki: Valtionvarainministeriö.
Kylässä - katsaus Keski-Suomen kylätoimintaan
Kansalaisyhteiskunnan juurien sanotaan sijaitsevan maaseudulla ja maaseudun kyläkulttuurissa. Viime aikoina olemme osoittaneet kasvavaa kiinnostusta näitä juuria kohtaan ja yhä useampi meistä haaveileekin punaisesta tuvasta keskellä vihreää peltomaisemaa. Tukea ajatukselle antaa Sitran vuoden 2010 alussa ilmestynyt julkaisu, jonka mukaan yli puolet suomalaisista tuntee itsensä ainakin osittain maalaiseksi. Emme siis ole lähellekään yhtä kaupunkilaisia kuin fyysisen asumisen perusteella voisi olettaa. Onko tämän päivän citysuomalaisten käsitys maaseudusta kuitenkaan totuudenmukainen? Päätin selvittää asian ja päivittää 1900-luvun maaseudun heinäseiväs-imagon 2000-luvun versioon maaseutu 2.0. Otin yhteyttä Keski-Suomen kylät (Kylät) ry:hyn ja pyysin heiltä haastattelua aiheesta, maaseudun kylätoiminta. He suostuivat pyyntööni ja seuraavassa jutussa maaseudun ajankohtaisia ilmiöitä lähestytään paikallisten kylien näkökulmasta. Juttu pohjautuu Kylät ry:n sihteeri Sirpa Pekkariselle tehtyyn sähköpostihaastatteluun 31.1.2010.
FAKTARUUTU
- Keski-Suomen kylät ry on vuonna 1997 perustettu kattojärjestö kylä- ja asukasyhdistyksille.
- Kotipaikka Jyväskylä, mutta yhdistys toimii koko Keski-Suomen maakunnan alueella
- Jäsenet vuoden 2010 alussa: yhdeksän henkilöjäsentä, 44 yhdistysjäsentä ja 14 kuntajäsentä
- Toiminta-alue on laaja: kentällä toimii noin 300 kylä- ja asukasyhdistystä ja 23 kuntaa
- Järjestön toimintaa ohjaa "Yhdessä hyvä elää!" – Keski-Suomen paikallisen kehittämisen ohjelma 2007–2010
- Järjestö on yksi Suomen 19:sta maakunnallisesta kylien yhteen liittymästä
- Maakunnallisten yhteenliittymien katto-organisaatioina toimii Suomen Kylätoiminta ry (SYTY)
Lisäinfoa aiheesta:
www.maaseutuplus.fi/fi/syty
www.keskisuomenkylat.fi
Kylien ajankohtaiset kysymykset
Taloudelliset vaikeudet ovat ajaneet kuntia ahtaalle ja yhä useampi kunta joutuu turvautumaan palveluiden keskittämiseen ja supistamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kylien palveluiden heikkenemistä ja väen vähenemistä. Luonnollisesti tapahtumilla on vaikutuksensa myös kylätoimintaan. Kylätoiminnan perinteisten organisaatioiden, kyläyhdistysten ja järjestöjen, asema ja merkitys ovat muuttuneet. Pekkarinen puhuukin kylätoimijoista kunnan ja julkisen sektorin sopimuskumppaneina. Sopimuksellisuus tarkoittaa sitä, että kunta ostaa palvelun paikalliselta toimijalta esim. lasten kerhotoiminnassa, jätepisteiden huolinnassa tai vaikka venesatamien ja uimarantojen valvonnassa. "Sopimuskumppani vastapuolella voi kunnan ohella olla mm. suuri paikallinen yritys, joka ostaa esim. virkistyspalveluja työyhteisölle", kertoo Pekkarinen. Pekkarisen mukaan Keski-Suomen alueen kylät tekevätkin laajaa yhteistyötä mm. alueen kuntien, median, sisarjärjestöjen, yritysten sekä yhdistysten kanssa.
Yhteistyöstä voimaa
Kylien väkimäärän laskiessa ja ikärakenteen noustessa ovat kuitenkin jäljelle jääneet kyläläiset ryhtyneet toimimaan. Pekkarinen kertoo kuinka rakennemuutokseen on reagoitu yhdistyksien ja kylien yhteenliittymillä, fuusioilla. "Tämä antaa voimaa ja yhdistää vähäiset resurssit", kertoo Pekkarinen. Kylät ry on myös järjestänyt alueellisten palveluiden saatavuuden turvaamiseen liittyneen kylien palvelujen illan Kannonkosken Piispalassa. Illassa esiteltiin yrityksiä ja yhdistyksiä, jotka tuottavat lähipalveluja.
Yhtenä Kylät ry:n tavoitteena on toimia kylien edunvalvojana ja lisätä kylien omatoimisuutta. Järjestö toimiikin aktiivisesti maaseudun asukkaiden, järjestöjen, kuntien ja yritysten parissa. Käytännössä tämä tarkoittaa verkostojen luomista, yhteydenpitoa toimijoihin, seminaarien ja koulutustilaisuuksien järjestämistä sekä erilaisiin tempauksiin osallistumista. Pekkarinen kuvaileekin Kylät ry:n toimintaa sanoilla: tiedottaminen, osallistaminen ja osallistuminen.
Hankekulttuuria ja hankerahoitusta
Kylätoiminnassa yhdistyy siis useiden eri tekijöiden merkitys. Myös varoja kylien kehittämiseen saadaan useasta eri lähteestä. Pekkarinen kertoo kuinka maakunnalliset kylien yhteenliittymät saavat valtionavustusta vuosittain. "ELY-keskus on merkittävä rahoittaja kehittämishankkeilla, ja nyttemmin Leader-ohjelman soveltamisen myötä toimintaryhmien vaikutus on korostunut. Lisäksi toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla ja teemakohtaisilla kumppanuuksilla", Pekkarinen jatkaa.
Suomalaiseen maaseutuelämän arkeen on perinteisesti kuulunut yhdessä tekeminen talkoiden ja kylätoiminnan hengessä. Suomen liityttyä EU:iin vuonna 1995 maaseudun kehittämisen luonne kuitenkin muuttui. Unioni toi kehittämiseen hankkeet ja projektit: kylätoimijat saivat käyttöönsä julkista rahaa. Tämä on myös osittain muuttanut kylätoiminnan luonnetta. Pekkarinen kertookin valtionavun käytön tarkoittavan yksityiskohtaista selvitystä mihin varoja käytetään ja miten. Erilliset maaseudun kehittämistoimet ja hankkeet saavat rahoituksen Manner-Suomen maaseutu – ohjelmasta ja Leader-ohjelmasta.
Julkisen rahoituksen mukaantulo kylätoimintaan on tarkoittanut myös uusien kuvioiden opettelua. Jaossa oleva julkinen raha tuo mukanaan omat velvoitteensa kehittämishankkeita hallinnoiville yhdistyksille. ”Velvoitteet hoituvat kun ulkoistaa palvelun asiantunteville tilitoimistoilla”, kertoo Pekkarinen. Pekkarinen tuo esiin myös SYTY:n merkityksen kyläyhdistyksille. ”Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) kouluttaa kylätoimijoita ja maakunnallisia yhteenliittymiä vastuu- ja talousasioissa, joten tukea ja neuvontaa on saatavissa.”
Hankehallinnon kiemurat ja toimijakentän ohuus
Hankkeisiin perustuvassa kehittämisessä on kuitenkin omat hankaluutensa. ”Hanketoiminta ja -kulttuuri ovat tulleet pysyväksi toimintatavaksi. Sen ulkopuolista toimintaa on ollut ja tulee olemaan edelleen. Kaikkea ei voi toteuttaa EU- tai kansallisella aluekehittämisrahalla saatikka niiden aikatauluilla ja ohjeilla. Hankkeet perustuvat aina ennalta kirjoitettuihin ohjelmiin ja suunnitelmiin. Jos niiden tekovaiheessa toimija ei ole saanut ääntään kuuluviin ja mielipiteitään näkyviin, ei hankerahoitus ole hänelle niin helposti sovellettavaa”, toteaa Pekkarinen.
Talkoohenki ja kulttuuri elävät kuitenkin edelleen maaseudulla. Ongelmatonta se ei kuitenkaan ole. ”Entisajan talkoo oli win-win eli annoit jotain ja sait tilalle. Nyt monesti paikallistoimijan on lähdettävä talkoisiin ilman että hän kokee siitä itse hyötyvänsä. Toimijoita on niin vähän, että jokaista tarvitaan talkoisiin riippumatta siitä kokeeko hän olevansa osallisena”, kertoo Pekkarinen.
Elävät kylät alueen voimavarana
Arjen sujuvuus edellyttää tiettyjä asioita. Näitä ovat muun muassa palveluiden saanti ja toimivat liikenneyhteydet. Maaseudun asukkaiden elämänlaadun turvaamisessa on kyse tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta sekä toisaalta myös kansalaisten turvallisuuden säilyttämisestä.
Keski-Suomessa kylätoiminnan kautta on onnistuttu vaikuttamaan kylien elinvoimaisuuteen ja vireyteen. Pekkarinen listaakin yhdeksi Kylät ry:n saavutukseksi maakunnallisen näkyvyyden lisäämisen. Näkyvyyden lisääntyminen on mahdollistanut kylätoiminnan kautta toteutetut onnistuneet hankkeet ja niiden tulokset. Ongelmiakin toki on ollut ja ne liittyvät hankehallinnointiin. ”Suurten hankkeiden hallinnoinnissa välirahoitus on edellyttänyt hyviä kumppaneita ja Kylät ry:n luottamushenkilöiltä vastuunkantoa sekä kykyä tehdä päätöksiä”, kertoo Pekkarinen.
Maaseudun ongelmat eivät katoa itsestään ja julkisen sektorin painiessa talousongelmissa lisääntyy paikallisten toimijoiden merkitys ongelmien ratkaisemisessa. Pekkarinen uskookin kylätoiminnalla olevan tilausta myös tulevaisuudessa. Hän korostaa kyläyhdistysten asemaa kansalaisvaikuttamisen kanavana. ”Kylätoiminnan ja paikallistoiminnan yleensä tulee turvata mahdollisuus että seikat, jotka tulee huomioida ennakoivasti näiden päätösten tekemiseen, on huomioitu alueiden käytön suunnittelussa ja pysyviä rakenteita rakennettaessa.”
Pekkarisesta on tärkeää pitää esillä maaseutuasumisen positiivisia puolia ”Kehittyvän asumisen malli ei edellytä keskittymistä kaupunkeihin, sillä usein maaseutumainen asuminen on luontoystävällisempää ja säästävämpää sekä laadukkaampaa kuin kaupunkiasuminen. Kylätoiminnan haaste on kuljettaa tätä viestiä päätöksentekijöille ja yhdyskuntasuunnittelijoille – mutta myös viestiä asukkaille että suunnitelmallinen yhteisöllisyys antaa voimavaraa niukoille resursseille”, visioi Pekkarinen. Eikä toimittajakaan pysty kuin yhtymään hänen näkemykseensä.
Hanna-Leena Juntti
Mannerheimin Lastensuojeluliitossa uskotaan pitkäjänteiseen työhön ja suuriin vaikutusmahdollisuuksiin
Suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisyhteiskunta pohjaa vahvasti perinteisten kansalaisjärjestöjen toimintaan. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry (MLL) on ollut ja on edelleen vahva vapaaehtoistyön areena, yhteiskunnallinen osallistaja ja vaikuttaja. Halusin selvittää, millainen on MLL:n oma kokemus jatkuvasti muuttuvasta yhteiskunnasta ja niistä toimintaedellytyksistä, joita suomalainen yhteiskunta järjestömaailmalle mahdollistaa. MLL:n johtava asiantuntija Esa Iivonen suostui haastattelupyyntööni ja raotti MLL:n valtakunnallista järjestönäkökulmaa tämän päivän yhteiskunnallisiin keskusteluteemoihin. Juttu perustuu 17.2.2010 tehtyyn sähköpostihaastatteluun.
MLL on vuonna 1920 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Järjestön valtakunnallisesta toiminnasta vastaa keskusjärjestö, joka tukee piirijärjestöjen (13) ja paikallisyhdistysten (566) toimintaa vaikuttamalla, tekemällä ohjelma- ja kehittämistyötä, tuottamalla aineistoa ja järjestämällä koulutuksia. Paikallisyhdistyksiin kuuluu vuonna 2010 noin 93 000 henkilöjäsentä. MLL:n toiminnassa on mukana noin 8500 vapaaehtoista ja sen yksi tavoite on edistää Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa 20.11.1989 hyväksytyssä lapsen oikeuksien yleissopimuksessa turvattujen ihmisoikeuksien toteutumista.
Lisäinfoa aiheesta osoitteessa www.mll.fi
Aktiivisen kansalaisuuden areena
Iivosen mukaan kansalaisjärjestöillä on edelleen ehdottoman tärkeä asema suomalaisessa yhteiskunnassa, muun muassa demokratian, osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Iivonen selittääkin, että kansalaisjärjestöissä ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa aktiivista kansalaisuuttaan. MLL tarjoaa mielekkäitä toimintaympäristöjä lapsille, nuorille ja lapsiperheille ja toimintaan on helppo tulla mukaan. Jäsenen asuinkuntakaan ei asettane ongelmia aktiivisuudelle, sillä toiminta kattaa koko maan Hangosta Utsjoelle.
Järjestöareenoille on kyllä Iivosen mukaan tarvetta, mutta myös MLL on joutunut tai saanut mukautua yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin toimintansa painopisteiden osalta. Järjestössä panostetaan entistä enemmän kansalaistoiminnan tukemiseen. Viimeisten 15 vuoden aikana on syntynyt uudenlaisia tukijärjestelmiä, kuten vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutusjärjestelmä ja yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan tukiaineistona toimiva Yhdistysnetti. Edellisvuonna MLL:ssa taas käynnistettiin vapaaehtoistoiminnan ohjaushanke, jonka avulla järjestö on luonut sisältöjä, rakenteita ja ohjausjärjestelmän paikallisyhdistysten vapaaehtoisten organisoimalle ja toteuttamalle perhetoiminnalle. Hanke vahvistaa sekä järjestön lapsiperhetoiminnan laatua systematisoimalla toiminnan vaikutusten arviointia että vapaaehtoistyössä jaksamista ja lisää vaikuttavan varhaisen tuen edellytyksiä koko kansalaisjärjestössä. Tarkoituksena hankkeella on myös lisätä ja yhtenäistää vapaaehtoistyötä ohjaavien työntekijöiden ammattitaitoa uuden koulutusohjelman avulla.
Pitkällä aikavälillä parhaimmat tulokset syntyvät yhteistyön avulla
Mitä taas tulee MLL:n näkemyksiin valtiovallan ja muun julkisen vallan toiminnasta, ei Iivosen mukaan saa unohtaa valtiovallan toiminnan moninaisuutta, erilaisia painotuksia, lähestymistapoja ja näkökulmia. Iivonen pitääkin tärkeänä muistaa, ettei valtiovaltaa voi tarkastella yhtenä tai yhdenlaisena toimintana. Vaikka yleisenä yhteiskunnallisena suuntauksena on ollut lyhyen aikavälin taloudellisen tehokkuuden korostaminen, on valtiovalta käynnistänyt useita tärkeitä ohjelmia ja hankkeita, joiden tavoitteena on parantaa ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta sekä edistää demokratian toimivuutta.
Suomessa perinteisesti valtion ja kansalaisyhteiskunnan suhdetta on sävyttänyt vahva yhteistyön henki. Suomessa on ollut pitkä historia yhteiskunnallisten liikkeiden kytköksistä valtioon, joka on ollut pääasiallinen sosiaalisten hyvinvointipalvelujen tuottaja ja tarjoaja. Iivonen analysoikin yhteistyöhakuista linjaa, järjestöjen ja julkisen vallan jatkuvaan vuoropuheluun perustuvaa toimintatapaa pitkällä aikavälillä vaikuttavimmaksi ja parhaimpiin tuloksiin johtavaksi. Sillä silti hän näkee toimivassa kansalaisyhteiskunnassa olevan aina tilaa myös mielenilmaisuille ja suoralle kansalaistoiminnalle.
Iivonen pitää kansalaisjärjestöjen tehtävänä muistuttaa valtiovaltaa ja muuta julkista valtaa sen velvoitteista ja vastuusta ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. MLL:n lapsi- ja perhepoliittisen vaikuttamistoiminnan tavoitteena on, että julkinen valta kantaa oman vastuunsa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edellytysten turvaamisesta. Iivosen mielestä valtiovallan toiminnan laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden vahtiminen on yksi perustavanlaatuisimmista kansalaisjärjestön tehtävistä, sillä myös itse järjestöt pyrkivät edistämään perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Suomalaiset järjestöt ovat vahvoja vaikuttajia ja lausuvat äänekkäästi myös pettymyksensä julkisen vallan päätöksiin ja toimiin. Iivonen näkeekin vaikuttamisen pitkäjänteisenä työnä, ja on vain tavallista kohdata sekä ylä- että alamäkiä.
Eri sektorit samassa yhteiskunnassa
Kuitenkin myös Iivosen näkemyksen mukaan sekä valtiovallan että kuntien toiminta on ollut aika ajoin varsin epäjohdonmukaista. Valtiovallan ja kuntien korostaessa sekä odotuksia ja vaatimuksia kansalaisjärjestöjä kohtaan että niiden merkitystä ja toimintaedellytysten turvaamista, on tehty päätöksiä ja linjauksia, jotka ovat todellisuudessa heikentäneet kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä. Esimerkiksi julkinen valta siirtää koko ajan järjestöjen toimintoja kilpailuttamisen piiriin. Iivonen näkee ristiriitaisena myös verottajan linjaukset ja julkisen vallan odotukset kansalaisjärjestöjen palvelutoiminnasta. Verottajan nykyiset linjaukset rajoittavat järjestöjen toimintatilaa.
Iivonen pitää valitettavana, jos yhteiskunnan eri sektoreiden kielet eriytyvät merkittävästi toisistaan, sillä yhteisen kielen puuttuminen vaikuttaa heikentävästi ymmärrykseen ja kokonaisnäkemykseen yhteiskunnan tilasta ja ongelmista. Hän painottaakin, että myös järjestöjen on tarvittaessa kyettävä kertomaan toiminnastaan ja tavoitteistaan taloudelliset näkökulmat huomioiden.
Iivonen kertoo MLL:n tavoitteena olevan jokaisen lapsen hyvä, onnellinen ja turvallinen lapsuus. On tärkeää, että lapsi on osallinen ja näkyvä yhteiskunnan jäsen. Tähän tavoitteeseen päästäkseen yhteiskunnallista järjestelmää on ymmärrettävä kokonaisuutena ja on pyrittävä sekä tukemaan vanhemmuutta ja perheitä että lisäämään kasvatustyön arvostusta yhteiskunnassa, kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.
Riikka Leukumaa
Paremman ihmisen puolesta
Haastattelussa Suomen Transhumanistiliiton puheenjohtaja Marko Naumanen
Transhumanismi on määriteltävissä filosofis-kulttuurilliseksi ajattelusuuntaukseksi ja aktivistiliikkeeksi, jossa korostetaan tieteen ja teknologian kehitykseen sisältyviä mahdollisuuksia kehittää ihmisen koko olemusta. ”Transhumanistit pyrkivät edistämään ihmisyyden parantamiseen soveltuvien teknologioiden turvallista kehitystä, hyväksymistä ja käyttöönottoa”, sanoo Suomen Transhumanistiliiton puheenjohtaja Marko Naumanen. Transhumanistien mielestä yksilöillä tulisi olla mahdollisuus muuttaa ihmismäistä perusolemustaan radikaalisti, mutta vastuullisesti ja turvallisesti, toisenlaiseksi. Tähän kehittyvät nano-, bio-, informaatio- ja kognitiotieteet (NBIC) antavat mahdollisuuden.
Suomen Transhumanistiliitto on vuonna 2003 perustettu yhdistys, joka on 1998 perustetun kattojärjestönsä World Transhumanist Association (nykyisin Humanity+) maailmanjärjestön paikallinen ilmentymä, ja se pyrkii organisoimaan ja edistämään transhumanistisia päämääriä kotimaan rajojen sisällä. Kansainvälisesti Humanity + kokoaa yhteen noin 6000 jäsentä 100 eri maasta.
Yhdistys toimii pitkälti netin välityksellä ja Naumanen näkee transhumanistien olevan niin sanottua early adopter -joukkoa sekä uusien näkökulmien että uusien tekniikoiden suhteen. Toimintamuodot saattavat vaihtua nopeasti lyhyessäkin ajassa. Päämäärät ovat usein päällekkäisiä ja niihin on useita reittejä, joten Naumasen mukaan yksittäisten jäsenten oma-aloitteisuudella on tärkeämpi rooli kuin tiukasti johdetuilla yhden päämäärän liikkeillä. ”Transhumanistit toimivat usein vapaaehtoisvoimin ja minimaalisella budjetilla, ja lähes oletusarvoisesti aliarvostetuissa ja alirahoitetuissa pitkän aikavälin projekteissa, joten aktiiveilla on yleensä vahvat henkilökohtaiset näkemykset motivoimassa eteenpäin”.
Jäseniä näyttää yhdistävän siis ennen kaikkea kiinnostunut ja ennakkoluuloton asenne uusia teknologioita kohtaan sekä rohkeus rajojen rikkomiseen, koska usein transhumanistien näkemykset poikkeavat totutuista ja sovinnaisista. ”Ehkäpä juuri tästä johtuen jäsenistössä on tiedemiesten ja insinöörien lisäksi myös huomattava määrä eri alojen taiteilijoita ja vastakulttuurien edustajia,” Naumanen pohtii.
Kuoleman sattuessa jäähän
”Omalla kohdallani transhumanismi on pitkälti elämäntapa ja harrastus, joka näkyy sitä kautta arkielämän valinnoissa. Elintapani eivät sinällään poikkea tavallisten terveysintoilijoiden elämäntavoista, mutta päämääräni ovat luultavasti normi-intoilijaa kauempana”. Naumanen haluaa esimerkiksi kuoleman sattuessa kehonsa mieluummin kryoniseen säilytykseen kuin hautaan. ”Suomessa ei vielä ole rutiininomaisesti toimivaa kryoniikkapalvelua, joten yksi vapaa-ajan harrastuksistani on avustaminen sellaisen pystytyksessä. Näen myös turvallisen tekoälyn kehityksen ja ikääntymisen pysäyttämisen tärkeinä asioina, joten lahjoitan rahaa Singularity Institutelle ja SENS Foundationille. Elämän pidentäminen on peukalosääntönä hyvä asia ja todennäköisesti tulevaisuudessa teknologisesti mahdollista, joten siihen tähtäävään tutkimukseen tulisi suunnata paljon enemmän resursseja”.
Poliittista vaikuttamista Naumanen pitää jokseenkin tärkeänä ja näkee transhumanistien yleensä kyllä pyrkivän käymään julkista keskustelua sekä ajavan asiaansa eteenpäin tätä kautta. Mutta ”nykyinen teknologiapolitiikka on lyhytnäköistä ja jättää tärkeitä projekteja huomioimatta, koska päättäjien näkemykset ihmisyyden tulevaisuudesta ovat vanhoillisia, vallitsevaa tilaa suosivia ja usein irrationaalisten pelkojen tai uskomusten ohjaamia. Suhteellisen muuttumattomina historiallisesti pysyneitä ihmisyyden ominaisuuksia ei edes haluta nähdä muokattavina, koska se vaatisi perimmäisten oletusten uudelleentarkastelua”.
Niin sanottujen uusien teknologioiden tarjoamien mahdollisuuksien luonnetta ja laajuutta voi peilata jo nykypäivän esimerkkien valossa. ”Nykyinen sairauksien hoitamiseen painottunut lääketieteen malli sivuuttaa täysin sen seikan, että yhä useammat terveet ihmiset käyttävät lääkkeitä tehostamistarkoituksessa, mutta määrittelee samaan aikaan sairauksiksi yhä useampia ominaisuuksia, joita aikaisemmin pidettiin normaaliin ihmisyyteen kuuluvin”. Naumanen näkee, että uudet teknologiat saattavat ohjata tulevaisuutta niinkin tehokkaasti, ”että poliitikkojen päätökset ja suuryritysten lobbaukset yksinkertaisesti menettävät merkityksensä. Tiedostojen jakaminen netissä on hyvä esimerkki tästä. Teknologia kiertää lait nopeammin kuin päättäjät ehtivät niitä säätää ja lakeja säädetään hätäisesti teknologian laaja-alaisia vaikutuksia ymmärtämättä.”
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Se, miten teknologia tulee vaikuttamaan yhteiskuntaamme, on mielenkiintoinen ja vaikea kysymys. Koska teknologia on mukana yhteiskuntamme rakentamisessa, muokkaamisessa ja arvottamisessa, meidän tulisi tiedostaa ja puhua siitä enemmän. Emme saisi elää ja tehdä ratkaisuja tulevaisuuttamme koskien, tietämättöminä tekojemme mahdollisista seurauksista.
Kysymykseen lähitulevaisuuden visiosta Naumanen vastaa kannattavansa yleensä asioiden pohtimista pitemmällä aikavälillä kuin 5-10 vuotta. Lisäten samalla, että toisaalta siinä ajassa voi tapahtua paljonkin. ”Lähitulevaisuuden trendeiksi voisivat kehittyä ainakin 3D-printterit, DNA-kotitesti, personoitu lääketiede, kotirobotit ja kenties avaruusturismi. Yksityisyyden ja valvonnan kysymykset pysyvät tapetilla, koska valvontateknologia kehittyy yhä paremmaksi ja samalla yhä useammat ihmiset luopuvat salakavalasti yksityisyydestään vapaaehtoisesti. Ikääntymisen estämisessä tehdään toivottavasti lääketieteellisiä läpimurtoja ja tutkimus nousee mainstreamiin. Lisäksi tekijänoikeus- ja patenttijärjestelmät uudistetaan toivottavasti avoimemmiksi”.
Tulevaisuudesta puhuttaessa hän käyttää mieluummin siis määrettä ’tällä vuosisadalla’, kuin tiettyjä tarkkoja vuosilukuja. ”Ei ole niinkään tärkeää milloin mitäkin kehitetään vaan, että ne tullaan kuitenkin kehittämään jonakin päivänä ja todennäköisyys erilaisten teknologioiden kehittämiselle tämän vuosisadan sisällä on suuri, ja ihmislajin tulevaisuus riippuu paljolti siitä miten me suhtaudumme tähän seikkaan”, Naumanen korostaa.
”Jos laitan tulevaisuusmeteorologin hatun päähän, niin odotan näkeväni tämän vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla ainakin pitkälle kehittyneitä tekoälyjä ja robotteja, jotka tekevät yhä suuremman osan ihmisten töistä ja tuotannosta. Lisäksi tehokkaat elämänpidennyshoidot arkipäiväistyvät, keinotekoisia elimiä valmistetaan ja kustomoidaan potilaille rutiininomaisesti, nanokoneet kiertävät verisuonissa ja uusia synteettisiä elämänmuotoja valmistetaan tilauksesta. Supertietokoneet ovat sokeripalan kokoisia ja niihin mahtuu kaikki ihmiskunnan tuottama tieto ja lisäksi ihmisaivoja voidaan simuloida koneella; virtuaalitodellisuus on yhtä todellisen oloista kuin todellisuus ja yhdistettävissä neuraalilinkillä aivoihin.”
Jarkko Blomqvist
Hyvinvointivaltion nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet
Miten järjestöt ovat mukana?
Kansalaisyhteiskunta eli niin sanottu kolmas sektori, julkinen eli voittoa tavoittelematon, sekä yksityinen eli voittoa tavoitteleva sektori, ovat kaikki riippuvaisia toisistaan. Eri sektoreiden riippuvaisuus toisistaan korostuu, kun taloudelliset haasteet kasvavat ja hankaloittavat julkisen sektorin hyvinvointipalveluiden ylläpitoa. Eri sektorit voivat kilpailla palveluiden tuotannossa keskenään: julkinen voi kilpailuttaa yksityiset ja järjestöpohjaiset palveluntuottajat. Eri sektoreiden on mahdollista myös tehdä yhteistyötä, ja perustaa esimerkiksi Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiön kaltaisia yhteistoimintaorganisaatioita.
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyössä hyvinvointipalveluita tuotettaessa on nähtävissä sekä haasteita että mahdollisuuksia. Keskustelimme Jyväskylän kaupungin kehitysjohtajan Sakari Möttösen kanssa hyvinvointivaltion nykytilanteesta ja tulevaisuudesta 2.2.2010 Jyväskylän kaupungintalolla. Seuraavassa esitän Möttösen näkemyksen hyvinvointivaltion nykyhetkestä ja tulevaisuuden haasteista.
Tausta
Suomalainen hyvinvointivaltio on muutosprosessissa, jossa julkisen sektorin tehtävää ja asemaa pitäisi tarkistaa. Möttönen kuvailee nykyisen yhteiskuntapoliittisen toimintamallin ensimmäiseksi perusperiaatteeksi julkisen sektorin rajoittamisen ja tehostamisen. Toisena perusperiaatteena hän näkee markkinamekanismin tuomisen julkiselle sektorille tehostamalla, yksityistämällä ja ulkoistamalla julkisin varoin ylläpidettyjä toimintoja. Tässä toimintaperiaatteessa kansalaisyhteiskunnalle tarjotaan aikaisempaa suurempaa roolia hyvinvointipalveluiden turvaajana.
Valtioneuvosto on tehnyt demokratian edistämiseen tähtäävän periaatepäätöksen. Siinä kansalaisten oikeuksia ja tasaveroista kohtelua pyritään käytännössä parantamaan esimerkiksi lainsäädännöllisillä uudistuksilla, kuten vammaispalvelulailla. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen vahvistamisesta puhutaan, mutta teot ovat usein ristiriidassa puheiden kanssa. Raija Julkunen on huomioinut julkisen ja kolmannen sektorin ristiriitaisessa suhteessa kahden käden – politiikkaa, jossa julkinen sektori pitää toisaalta tärkeänä kansalaisten tasa-arvoa, mutta samalla heikentää järjestöjen toimintamahdollisuuksia esimerkiksi kilpailulainsäädännöllä.
Sektoreiden tehtävät
Möttösen mukaan kolmannen sektorin merkitystä palveluntuottajana pidetään julkisella puolella keskeisenä. Nykytilassa julkinen sektori karsii omia toimintojaan ja tilaa järjestöiltä tarvittavat palvelut. Järjestöt taas näkevät tärkeimpinä tehtävinään perinteiset järjestön tehtävät, kuten oman jäsenistön etujen ajamisen ja avun tuottamisen jäsenistölle. Järjestöillä on oma erityinen tehtävänsä, joka liittyy ihmisten osallistumiseen, kollektiivisen toiminnan organisointiin ja elämänsisällön antamiseen siinä, että ihminen voi osallistua. Tämä erottaa järjestöt voittoa tavoittelevista yrityksistä.
Jotta järjestöjen perinteinen tehtävä ihmisten auttajana säilyisi, Möttönen vaatii tarkkuutta molemmilta sektoreilta. Järjestöt ovat Möttösen mielestä osaksi jo alistuneet palveluntuotantoon ja jopa perustaneet yrityksiä (tai pyrkivät toimimaan yritysmäisemmin) perinteisten toimintojensa suojelemiseksi. Koska järjestöt usein auttavat julkista sektoria täyttämään oman tehtävänsä, julkinenkin voisi tehdä oman osuutensa järjestöjen perustehtävien turvaamiseksi. Möttönen muistuttaa, että järjestöjen tukeminen ei ole pelkkää palveluntuottamista. Julkinen sektori voi tukea järjestöjä paitsi taloudellisesti myös henkisesti. Tasavertainen yhteistoiminta ja huomioon ottaminen ovat yhtä tärkeitä taloudellisen tuen kanssa.
Yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin välillä
Julkisella ja kolmannella sektorilla on yhteinen tehtäväalue, mikä on hyvinvoinnin lisääminen. Kumpikaan sektori ei myöskään tavoittele voittoa, joten niille on myös siten luontevaa tehdä yhteistyötä. Tiukka raja sektoreiden välillä ei kuitenkaan ole välttämätön, mutta Möttösen mielestä tulee miettiä, miten yhteistyötä tulee tehdä. Yksi asia on palvelujen hankinta osto ja myynti -periaatteella, mutta tämän lisäksi tarvitaan verkostoja ja kumppanuutta. Nämä yhdessä luovat hyvinvointia ihmisille.
Julkisella sektorilla toimitaan ammatillisesta näkökulmasta, kun taas järjestöissä perinteinen toiminnan lähtökohta on arjen auttaminen arvokkaalla kokemusperäisellä tiedolla. Kun yhdistetään kokemusperäinen tieto ja ammatillinen tieto, niin pystytään paremmin huolehtimaan ihmisten hyvinvoinnista. Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö.
Esimerkki julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä: Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö
Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö on siinä mielessä erilainen säätiö, että se on yhteissäätiö, jossa julkinen ja kolmas sektori toimivat yhdessä luoden toimintaverkoston, jossa kunnat ja sairaanhoito ovat mukana. Säätiö syntyi, koska päihdehuollossa oli valmiina vahva järjestöpuoli Jyväskylän seudulla. Toimintojen yhdistämistä ryhdyttiin pohtimaan seudullisesti, koska päihdeongelmat eivät rajoittuneet silloisten kuntarajojen mukaan, vaan koskivat koko seutua. Kun voimia alettiin koota yhteen, syntyi ensin Tekevä-säätiö ja sitten Päihdepalvelusäätiö.
Aluksi eri sektoreiden välillä oli jännitteitä, jotka johtuivat erilaisista lähtökohdista. Järjestöillä oli kokemusperäistä sekä asiakaslähtöistä tietoa. Julkinen sektori kuitenkin katsoi, ettei järjestöille voi antaa vastuuta, koska niillä ei ole ammatillista osaamista. Kun eri toimijat pääsivät yhdessä asettamaan tavoitteita ja miettimään toiminnan merkitystä, yhteistyötä alkoi pian syntyä. Nyt Päihdepalvelusäätiössä eri sektorit tekevät yhteistyötä. Jyväskylän kunta tukee Päihdepalvelusäätiön toimintaa, mutta antaa sen toimia myös omillaan. Päihdepalvelusäätiö tuottaa kunnalle palveluja ostopalvelusopimuksilla, joissa julkinen vastaa taudin hoidosta, ja säätiön jäsenjärjestö antaa muuta apua. Tällainen sektoreiden sekoittuminen ei ole uusi asia, mutta ei kovin yleinenkään. Vain Kuopiosta ja Joensuusta löytyy vastaava yhteistoimintamalli
Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö on koettu hyväksi toimintamalliksi ja se on saanut valtakunnallistakin mainetta pioneerityöstä julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyössä. Möttösen mukaan jatkossa mietitään, voisiko säätiö hoitaa muitakin palveluja, sillä esimerkiksi mielenterveyspuolella ja vammaispalveluissa julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö voisi toteutua. Möttösen mielestä tiiviimmällä yhteistyöllä erityisesti näillä aloilla voidaan saavuttaa jotain, koska yksityistä tuotantoa, eikä kilpailuasetelmaa ole. Päinvastainen tilanne on vanhuspalveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa, joihin yritysten mielenkiinto kohdistuu voitonmahdollisuuksien ja markkinoiden mukana.
Yhteistoimintasuhteilla ja kumppanuussopimuksilla on pitkälle mahdollista hoitaa palvelut. Julkisen sektorin sisäisen kilpailuttamisen, tuotteistamisen ja hinnoittelun seurauksena on, että perinteistä auttamistoimintaakin pitäisi nähdä useammin palveluntuottamisena. On oltava tarkkana, ettei tällaisen ajattelun lisääntyminen kavenna järjestöjen alkuperäistä merkitystä.
Tulevaisuus
Järjestöjen tulevaisuudessa näkyy sekä valoja että varjoja. EU-politiikan Möttönen nimeää synkäksi pilveksi, sillä kilpailuttamisen myötä monet järjestöt ovat joutuneet miettimään omaa politiikkaansa. Möttönen arvostaa järjestöjen asiakaslähtöisyyttä ja oman alansa asiantuntemusta. On syytä kysyä, että jos palveluntuotanto painottuu liikaa, jääkö perustehtävä eli oman jäsenistön etujen ajaminen ja valvominen sekä sosiaalisen tasa-arvoisuuden tuottaminen palveluntuotannon varjoon.
Oman lisänsä tuo yleinen talouden kehitys, mistä kuntien rahatilanne on entistä tiukemmin kiinni. Pitemmällä aikavälillä, jos valtion politiikka pyrkii kaikin keinoin estämään veronkorotuksia, ja julkisen sektorin kasvua kansantaloudessa yritetään hillitä, tilanne ei ole hyvä kunnillekaan.
Talous ohjaa politiikan suuntaa. Tämä tuli konkreettisesti esille SATA-komitean työssä, joka pohti miten perustoimeentuloa voidaan parantaa. Komitean loppuraportissa päädyttiin siihen, ettei tässä taloustilanteessa parannuksia voida tehdä. Möttönen kuitenkin muistuttaa, että vaikeuksista huolimatta järjestöillä on edelleen sosiaalinen tilaus: järjestöillä on merkitystä esimerkiksi sosiaalituen tuottamisessa ja ilkeiden ongelmien ratkaisemisessa. Lopulta vastuu ihmisen hyvinvoinnista on Sakari Möttösen mielestä julkisella sektorilla, eikä sitä voi kenellekään muulle luovuttaa.
Möttönen muistuttaa, että järjestöillä on myös painostustehtävä julkista sektoria kohtaan. Järjestöjen tehtävä on pitää huolta, että oman jäsenistön asiat pysyvät myös julkisen sektorin kiinnostuksen kohteena, vaikka yhteistyötä tehdäänkin palveluntuotannossa. Kuntien ja järjestöjen on yhdessä pidettävä perustehtävien säilymisestä huoli. Keskustelua ja vuoropuhelua tulisi käydä myös niillä alueilla, joilla ei ole palveluntuotantoa. Näkyvissä on siis sekä aurinkoa että pilviä.
Heidi Kirkonpelto
